Näkökulma: Tämä on suurin este Naisleijonien maailmanmestaruudelle

Naisleijonat ylsi eilen huikeaan suoritukseen. Uhrautuvalla taistelulla Suomi selätti Kanadan maalein 4-2. Koko ottelun mahtava henki tiivistyi Ronja Savolaisen maaliin, jonka hän iski tyhjiin kaatuessaankin.
Tänään Naisleijonilla on edessään yhtä paha savotta. Kello 20:00 alkavassa finaalissa tulee vastaan toinen naiskiekkoilun supervalloista, Yhdysvallat.
Samanlaisen ihmeen toistaminen on epätodennäköistä. Suurin syy ei ole Yhdysvaltojen parempi materiaali tai menestymisen kulttuuri. Syy löytyy Suomen omasta möhläyksestä.
Naisleijonien joukkueessa oli nähtävissä valtava uloshengitys välierävoiton jälkeen. Aivan kuin mestaruus olisi jo voitettu. Päävalmentaja Pasi Mustonen jopa suuteli jäätä finaalipaikan selviämisen jälkeen.
Kaikki merkit näyttävät siihen suuntaan, että Suomen tavoite ei olisi maailmanmestaruus vaan finaalipaikka. Jos Naisleijonien lopputulos on hopea, se ei todellakaan ole häpeä, mutta jatkossa tästä tulee varmasti iso oppitunti henkisen turnauskestävyyden saralla.
Vanhassa sanonnassa on vahva perä: ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa.
Lue myös: Suomen ykkössankarille upea rajapyykki sensaatiovälierässä: ”Liityn vanhojen pierujen kerhoon”
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Floridan suomalaiset liekeissä! Mestaruus enää yhden kiinnityksen päässä
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Ruotsalaisseura sai merkittävän lahjoituksen – suomalaispelaajan siirto saatiin maaliin
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!