Näkökulma: Olisiko viimein aika lopettaa itku NHL-tähtien MM-kieltäytymisistä?
Kuva: Getty Images
Leijonien MM-leiriryhmä näyttää enemmän kuin lattealta. Kaikilla muilla isoilla kiekkoimailla Kanadaa lukuunottamatta on kasassa paras ryhmä vuosiin. Leijonien joukkue tulee koostumaan isoksi osaksi Liiga-pelaajista.
Tämähän on mennyt yhdellä ja toisella ihon alle. Eikä ihme. Viime kevään MM-kisat olivat mielenkiintoisimmat pitkään aikaan, kun mukana olivat Sebastian Aho, Mikko Rantanen, Mikael Granlund ja Teuvo Teräväinen. Nyt joukkue ei herätä samanlaista innostusta.
Kuinka NHL-pelaajat kehtaavatkin! Omalla itsekkyydellään he tekevät meille kiusaa, eikä Suomi voita taaskaan maailmanmestaruutta.
Tässä tuskastelun keskellä olen useampaan kertaan ihmetellyt erästä asiaa. Miten tämä voi mennä näin päin: NHL-pelaaja on itsekäs päättäessään siitä, ettei lähde kisoihin. Eikö nimenomaan ole itsekästä, että muut haluavat sanella, miten NHL-tähti aikansa käyttää?
NHL-arkeen voi olla vaikea samaistua. Käännän tämän siis yleispätevämmäksi esimerkiksi. Kesäloma lähestyy viimein.
Vuoteen on mahtunut paljon riitelyä työpaikalla huonojen suoritusten takia ja terveyskin on reistaillut. Siihen kaikki henkilökohtaiset ongelmat päälle. Kesäloman alkaessa sinua kysytään kahden viikon hyväntekeväisyysprojektiin Keski-Eurooppaan. Nyt olisi mahdollisuus tehdä paljon hyvää, ja ehkä työntekokin maistuisi paremmalta kuin varsinaisella työpaikalla.
Lähtisitkö vai jäisitkö kotiin?
Lue myös: Leijonien MM-leiriryhmään isoja muutoksia! Neljä pelaajaa ulos, kahdeksan sisään
Teksti: Toni Tuomala
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL