Suomalaisselostajalta tyly arvio Leijonien mestaruusmahdollisuuksista – lohkosta jatkoonpääsykin tekee tiukkaa: ”Saksalla lyödä kahteen ylimpään kenttään jopa paremmat pelaajat kuin Suomella”

Kolmatta kertaa jääkiekon MM-kisoja selostava Julius Sorjonen uskoo, että A-lohkossa – jossa Suomi pelaa – on kahden kerroksen väkeä. C Moren kiekkoääni povaa Leijonille vaikeaa turnausta.
– Isot maat ovat Kanada ja Yhdysvallat. Loput ovat haastajia. Tulee olemaan aivan jäätävä kamppailu kahdesta muusta jatkopaikasta. Saksa ja Slovakia taistelee Suomen kanssa näin etukäteen ajatellen niistä, Sorjonen arvioi Leijonat.comille.
Hän uskoo, että myös pienemmillä mailla on sanansa sanottavana.
– Tanskalta puuttuu tärkeimmät lenkit, mutta jos se he saavat parhaan itsestään irti, niin hekin pystyvät kiusaamaan. Ranskakin pystyy yksittäisissä otteluissa taistelemaan jopa voitosta. Pitää muistaa, että Suomikin hävisi Ranskalle kaksi vuotta sitten ja vielä kolme kertaa paremmalla joukkueella, selostaja huomauttaa.
– Leijonat ei lähtökohtaisesti voi kävellä yli muista kuin Iso-Britanniasta.
Sorjonen tietää, että toisessa ottelussa kohdattava Slovakia tulee olemaan paha vastus jo kotiyleisön tuen vuoksi. Selostajan puheista paistaa läpi iso kunnioitus kuitenkin myös Saksaa kohtaan.
– Saksalla on lyödä kahteen ylimpään kentään jopa paremmat pelaajat kuin Suomella. Heillä on sellainen joukkue, joka pystyy pistämään isoillekin maille kampoihin.
Suomi kohtaa kolmessa ensimmäisessä ottelussaan Kanadan, Slovakian ja Yhdysvallat. Sorjosen mukaan pistetili on saatava näiden pelien aikana kunnolla auki.
– Suomen pitää voittaa joku kolmesta ensimmäisestä pelistä. Joukkue tarvitsee sellaisen Leicester-efektin. Hyvä alku turnaukselle ja sitten kaikki kasvaa 15 senttiä ylöspäin.
C Moren selostajapoppoossa nuoruutta edustava Sorjonen on hieman skeptinen Suomen menestysmahdollisuuksiin.
– Ensimmäistä kertaa koskaan millään mittarilla minun on vaikea uskoa Suomen mestaruuteen. Silloin kun Suomi on menestynyt, niin muidenkaan joukkueet eivät välttämättä ole olleet niin kovia. Esimerkiksi Ruotsin joukkue vuonna 2011.
C Moressa näet kaikki jääkiekon MM-kisojen 64 ottelua suorana ja suomeksi selostettuna, ennakkostudiot ja asiantuntija-analyysit. Pääselostajana Antero Mertaranta.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Raju menetys: Pistelinko jättää Jokerit!
- MTV Urheilu: Olli Jokinen vaihtaa maisemaa!
- Jesse Puljujärvi palaa NHL:ään – tässä uusi seura!
- HäSa: HPK nappasi NHL:ään varatun hyökkääjälupauksen Pelicansista
- Nuori suomalaispuolustaja kutsuttiin NHL:ään ensimmäistä kertaa
- Liigan entinen pistetykki debytoi NHL-jäillä
- Herkullinen huhu: NHL:n huippuseura on iskenyt silmänsä Rasmus Ristolaiseen
- Pelicans räväytti siirtomarkkinoilla: haaviin tarttui maajoukkuepuolustaja!
- IL: Petri Kontiola pyytää anteeksi Ilvekseltä: ”Kaduttaa ihan h*lvetisti – petin luottamuksen”
- Jatkuuko Ilveksen huima putki? Liiga-ennätys lähestyy kovaa vauhtia
- NHL-toimittaja: Jesse Puljujärvestä tipahti mahtava uutinen!
- NHL kutsuu! Farmiliigan suomalainen tehomies nostettiin viimein kirkkaisiin valoihin
- Typerä temppu pilasi lapsen kiekkoillan Tampereen paikallistaistossa: ”Itki kovasti”
- IL: Petri Kontiola pyytää anteeksi Ilvekseltä: ”Kaduttaa ihan h*lvetisti – petin luottamuksen”
- Pelicans räväytti siirtomarkkinoilla: haaviin tarttui maajoukkuepuolustaja!
- Herkullinen huhu: NHL:n huippuseura on iskenyt silmänsä Rasmus Ristolaiseen
- Iso takaisku! Liiga-seuran kaksi tähtipelaajaa sivussa kokoonpanosta
- MM-kisoissa Leijonia edustanut taituri kutsuttiin NHL:ään – pistettiin supertähden vierelle ja tehoili heti!
- JYPin entinen tehomies löysi uuden seuran!
- Mikael Granlundin petomoodi sai jatkoa! Takoi hurjat tehot ja iski voittomaalin