Unelmamaali lähellä! Kaapo Kakko ällistytti uudella kikallaan: ”Jotain hienoa pitää aina keksiä!”
KOSICE. Leijonien Kaapo Kakko jäi ilman tehomerkintöjä, kun Suomi haki komean 5-0-voiton Iso-Britanniasta MM-kisojen perjantai-illan väännössä.
Vaikka pisteitä ei tullut, ehti nuorukainen ihastuttaa taas uudella kikallaan (katso se tästä). Muun muassa mediajätti TSN ällisteli Kakon yritystä nostaa kiekko Iso-Britannian maalin yli tilanteeseen nousseelle joukkuekaverille.
Upea temppu oli lähellä onnistua. Kakko paljasti, että kikalla oli myös toinen päämäärä, joka oli jopa melko lähellä.
– Tiesin, että siellä oli yksi meidän kaveri menossa maalille. Yritin maalivahdin kypärän kautta iskeä – että olisi pompannut siitä sisään. Jotain hienoa pitää aina keksiä, Kakko virnisti Leijonat.comille.
Muuten peli oli Leijonille kaikkea muuta kuin helppo. Kakko myöntää, että pelkästään puolustamiseen keskittyviä jengejä vastaan pelaaminen on jopa vaikeampaa kuin turnauksen huippumatsit.
– Heillä pitää antaa kehut. Oli hieno nähdä, että jokainen taisteli kyllä tosissaan. He jättivät kaikkensa ja puolustivat kyllä tiiviisti. Ja maalivahtikin otti hienoja koppeja, Kakko kehui.
Oliko vaikea pysyä kärsivällisenä ensimmäisen erän jälkeen?
– Olin valmistautunut siihen. Varmaan moni odotti, että iskisin kolme maalia. Mutta en itse lähtenyt siihen touhuun mukaan.
LUE MYÖS: Historiallinen voitto! Leijonat murskasi MM-kisojen lilliputin – Suomelle myös huonoja uutisia
Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Expressen: SHL:n suomalaispakki herätti kiinnostusta useissa seuroissa – ensi kauden osoite ratkeamassa
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- JYPissä tapahtuu iso muutos – tässä seuran uusi toimitusjohtaja!
- HIFK: uusi valmentaja!
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Sveitsiltä ulostulo Venäjä-kohuun – ei seurannut Suomen linjaa: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Nyt paljastui – tässä Leijonien uusi maalilaulu!
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin
- HIFK: uusi valmentaja!
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!