Suomi-Saksa-ottelun onnistujat ja epäonnistujat – Leijonien voimapesä parantaa peliään todella lupaavasti!

Leijonat päätti alkusarjan urakkansa Slovakian MM-kisoissa kirvelevään 2-4-tappioon Saksalle.
Suomella oli ottelu varsinkin avauserässä hyvin hallussaan, mutta taso putosi kamppailun edetessä. Leijonat.com valitsi jälleen joukkueen onnistujat, sekä epäonnistujat.
Onnistujat:
3. Kaapo Kakko
Alkuotteluiden loisto on toki poissa ja tuskailee tehojensa kanssa, mutta silti: alati vaarallinen kaukalossa. Hankki Saksalle peräti kolme jäähyä. Toki tason täytyy tosipelien alkaessa nousta.
2. Niko Ojamäki
Komea nousu maalille pohjusti Suomen 2-1-johtomaalin. Näitä lisää myös torstain puolivälierässä!
1. Juhani Tyrväinen
Voimapesä oli jälleen totutun fyysinen. Iski ottelussa turnauksen avausmaalinsa. Parantanut koko ajan peliään turnauksen vanhetessa. Lupaa hyvää jatkoon.
Epäonnistujat:
3. Kevin Lankinen
”Epäonnistuja” voi olla raju ilmaus Lankisen kohdalla, mutta Leon Draisaitlin 3-2-maalin kaltaiset osumat eivät saa mennä jatkossa maaliin. Kysymys kuuluu, onko Suomella kisoissa riittävän vahva ykkösvahti?
2. Niko Mikkola
Purkuyritys epäonnistui pahasti Saksan 2-2-maalissa. Muutenkin ajoittain pulassa omassa päässä.
1. Atte Ohtamaa
Esityksessä rutkasti parannettavaa. Paha harhasyöttö antoi Saksalle 1-1-tasoituksen. Lisäksi todella typerä jäähy kolmannessa erässä täysin pelin ulkopuolella, josta seuranneesta ylivoimasta syntyi Saksan voittomaali.
LUE MYÖS:
Leijonien tappiolla ikävät seuraukset – puolivälierissä vastaan kivenkova joukkue!
Suoraa tekstiä! Jukka Jalonen tylynä Leijonien kitkerästä tappiosta: ”Nöyryyden puutetta”
Maalihanat tukossa! Kaapo Kakko kommentoi otteitaan: ”Ei meinaa upota millään, mutta…”
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!