Suomi-Saksa-ottelun onnistujat ja epäonnistujat – Leijonien voimapesä parantaa peliään todella lupaavasti!
Kuva: Getty Images
Leijonat päätti alkusarjan urakkansa Slovakian MM-kisoissa kirvelevään 2-4-tappioon Saksalle.
Suomella oli ottelu varsinkin avauserässä hyvin hallussaan, mutta taso putosi kamppailun edetessä. Leijonat.com valitsi jälleen joukkueen onnistujat, sekä epäonnistujat.
Onnistujat:
3. Kaapo Kakko Alkuotteluiden loisto on toki poissa ja tuskailee tehojensa kanssa, mutta silti: alati vaarallinen kaukalossa. Hankki Saksalle peräti kolme jäähyä. Toki tason täytyy tosipelien alkaessa nousta. 2. Niko Ojamäki Komea nousu maalille pohjusti Suomen 2-1-johtomaalin. Näitä lisää myös torstain puolivälierässä! 1. Juhani Tyrväinen Voimapesä oli jälleen totutun fyysinen. Iski ottelussa turnauksen avausmaalinsa. Parantanut koko ajan peliään turnauksen vanhetessa. Lupaa hyvää jatkoon.Epäonnistujat:
3. Kevin Lankinen ”Epäonnistuja” voi olla raju ilmaus Lankisen kohdalla, mutta Leon Draisaitlin 3-2-maalin kaltaiset osumat eivät saa mennä jatkossa maaliin. Kysymys kuuluu, onko Suomella kisoissa riittävän vahva ykkösvahti? 2. Niko Mikkola Purkuyritys epäonnistui pahasti Saksan 2-2-maalissa. Muutenkin ajoittain pulassa omassa päässä. 1. Atte Ohtamaa Esityksessä rutkasti parannettavaa. Paha harhasyöttö antoi Saksalle 1-1-tasoituksen. Lisäksi todella typerä jäähy kolmannessa erässä täysin pelin ulkopuolella, josta seuranneesta ylivoimasta syntyi Saksan voittomaali. LUE MYÖS: Leijonien tappiolla ikävät seuraukset – puolivälierissä vastaan kivenkova joukkue! Suoraa tekstiä! Jukka Jalonen tylynä Leijonien kitkerästä tappiosta: ”Nöyryyden puutetta” Maalihanat tukossa! Kaapo Kakko kommentoi otteitaan: ”Ei meinaa upota millään, mutta…”LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen