Todellinen jännitysnäytelmä luvassa: näin Leijonien puolivälierävastus ratkeaa!
Kuva: Getty Images
Leijonien tappio tiistain Saksa-ottelussa tarkoitti, että joukkue sijoittuu A-lohkossa toiseksi ja kohtaa puolivälierässä torstaina B-lohkon kolmosen, joka ratkeaa lopullisesti vasta Ruotsin ja Venäjän välisessä tiistain iltaottelussa.
Tällä hetkellä Suomen todennäköisin vastustaja kuolemanotteluun on Ruotsi, mutta tutkitaampa erilaisia skenaarioita.
Ruotsi jää B-lohkon kolmanneksi, mikäli se ei voita Venäjää vähintään kolmella maalilla
Jos Tre Kronor onnistuisi hurjassa tempussa ja voittaisi Venäjän vähintään kolmella maalilla, ovat kaikki B-lohkon kolme kärkimaata – Tshekki, Venäjä ja Ruotsi – tasapisteissä.
Lisäksi myös joukkueiden keskinäisten otteluiden pisteetkin olisivat tasan.
Tämän jälkeen siirrytään vertaamaan keskinäisten otteluiden maalieroja.
Tshekin keskinäisten otteluiden maaliero on 5-5, Ruotsilla se on ennen iltaottelua 2-5 ja Venäjällä 3-0.
Mikäli Ruotsi voittaa Venäjän kolmella maalilla ja niin, ettei Venäjä tee kuin yhden maalin (esimerkiksi 4-1), on Suomen vastustaja pudotuspeleissä Venäjä.
Jos taas Ruotsi voittaa Venäjän kolmella maalilla ja Venäjä tekee kamppailussa vähintään kaksi maalia (esimerkiksi 5-2,) on Suomen vastustaja torstaina Tshekki.
Ruotsi-Venäjä ottelu alkaa Bratislavassa kello 21.15.
LUE MYÖS: Lohkovoitto jäi haaveeksi! Leijonille karmaiseva tappio – puolivälierissä vastaan hirmuinen nippu
Suomi-Saksa-ottelun onnistujat ja epäonnistujat – Leijonien voimapesä parantaa peliään todella lupaavasti!
Suoraa tekstiä! Jukka Jalonen tylynä Leijonien kitkerästä tappiosta: ”Nöyryyden puutetta”
Maalihanat tukossa! Kaapo Kakko kommentoi otteitaan: ”Ei meinaa upota millään, mutta…”
Tyly näytös! NHL-huippuvahti pysäytti Leijonat mykistävällä tavalla: ”Meillä oli sisäpiiritietoa”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Tässä on Kärppien uusi kapteeni – kultaleijona korvaa seuraikonin!