Näkökulma: Surullista, IIHF! Leijonien MM-sensaatio piilotti kisojen valtavan ongelman
Kuva: Getty Images
KOSICE. Tuomaritoiminta nousi ikävällä tavalla esille jälleen, kun Leijonat ja Ruotsi iskivät yhteen MM-kisojen puolivälierässä.
Ottelu itsessään oli viihdyttävä ja dramaattinen. Leijonien ällistyttävä jatkoaikavoitto lukemin 5-4 varasti ansaitusti pelin jälkeen suurimman huomion. Tulos oli kaikin puolin ansaittu – Leijonat vei peliä viisikoin häkellyttävän suvereenisti.
Kuten Jukka Jalonen kiteytti, oli voitto kaikkea muuta kuin vahinko. Leijonat oli kaikilla mittareilla parempi joukkue jäällä.
Kun pelin purkaa osiin, hallitsi Suomi varsinkin toisessa ja kolmannessa erässä viisikoin peliä täysin. Siihen nähden on täysin koomista, ettei ottelun tuomaripari löytänyt pelistä yhtä ainoaa jäähyä Ruotsille.
Ongelma ei ole uusi MM-kisoissa. Tuomaritoiminta on pyörinyt jo vuosia otsikoissa arvokisojen yhteydessä. Tänä vuonna ongelma on ollut esillä poikkeuksellisen paljon.
Suomen ja Ruotsin välinen ottelu muistutti jälleen, miksi tuomareista on MM-kisoissa liian helppo valittaa. Linja oli jälleen ratkaisupelissä epämääräinen ja silmiinpistävän heittelevä. Varsinkin kolmannessa erässä tuomaristo kastoi läheltä jopa selkeitä rikkeitä läpi sormiensa.
Leijonat väänsi pelin väkisin itselleen. Sen myötä spekulointi jäi onneksi vähälle. Silti ottelua seuratessa heräsi väkisin ajatus, kuinka isoa roolia heikko tuomarointi voi näytellä yksittäisessä ratkaisupelissä.
IIHF on ollut melkoinen salaseura aina tuomaroinnin suhteen. Päätöksiä ei haluta avata tai tuomareiden tasoa kommentoida julkisesti. Tämä on sääli. Pelkästään heikko tiedottaminen syö joka kevät valtavasti uskottavuutta kisoilta.
Torstaina Leijonat marssi itse väkisin tiensä välieriin. MM-kisojen uskottavuuden kannalta tärkein kysymys on, onko tuomaritoiminta enää pelien vaatimalla tasolla?
LUE MYÖS: Ruotsin NHL-supertähti paperia! Leijonien sankari yllättyi itsekin unelmavedostaan: ”Lähti niin hyvin!”
LUE MYÖS: Näkökulma: Ruotsalaiset sortuivat ylimielisyyteen – ”yksi kaikkien aikojen huonoimmista” Leijonista koituikin turmaksi
LUE MYÖS: ”Fiasko!” Leijonille putoaminen shokeeraa Ruotsissa – NHL-supertähden kommentti kertoo paljon
LUE MYÖS: JÄTTIPOMMI! Leijonat lähetti Ruotsin tähtisikermän tylysti kotiin MM-kisoista
Ilari Isotalo, Kosice
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”