Kokenut jääkiekkoasiantuntija: ”Olen istunut seminaarissa, kun Jukka Jalonen pitää seminaaria Venäjän pelistä – Suomi taistelee neljältä voitosta”
Kuva: Getty Images
Suomi taistelee MM-kisoissa finaalipaikasta lauantaina Venäjän kanssa. Leijonilla on alla hurja ottelu Ruotsia vastaan ja odotettavissa on jälleen yhtä iso vuori kiivettäväksi.
Pitkän valmennusuran luonut Ismo Lehkonen uskoo Suomen voittomahdollisuuksiin täysin.
– Jalosen Jukka on kautta aikojen pystynyt valmistamaan Suomen Venäjää vastaan niin, että se pystyy ottamaan määrättyjä vahvuuksia Venäjältä pois. Hänellä on on dataa siitä.
– Ruotsilla oli yks maalintekopaikka vikassa erässä. Suomella useita . Oli vain ajan kysymys, milloin Suomi iskee maalin. Suomen luistin liikkui ja kroppa oli ihan eri levelillä kuin parissa edellisessä pelissä. Homma ei jää luisteluvoimasta tai liikkeestä kiinni Venäjää vastaan. Ruotsi-peli ruokkii pelaajia uudestaan energiseen peliin, Lehkonen pohtii Leijonat.comille.
Lehkonen odottaa, että venäläisillä kiehuu jossain kohtaa ottelua yli, jos Suomi jaksaa vain liikkua.
– Vahva luotto, että Jukka saa tiiviillä aggressiiivisella jalkavalla puolustuspelaamisella syötyä Venäjän yksilötaitoa pois.
– Venäjän primadonnilla menee vati nurin. Siellä on myös muutama sellainen hautova pakki (Dmitri Orlov ja Nikita Nesterov). Heihin pyritään saamaan painetta, jonka kautta tulee ylhäällä kiekonmenetyksiä.
Lehkonen korostaa, että Suomi on hyvissä käsissä. Päävalmentaja Jalonen on enemmän kuin tehtäviensä tasalla.
– Kisojen alussa Venäjä näytti erittäin yhtenäiseltä, mutta sieltä löytyy kyllä aukkoja. Olen kuullut, kun Jukka pitää seminaaria heistä, joten homman pitäisi olla näpeissä aika hyvin.
Turussa asuva kiekkopersoona muistuttaa yhdestä tärkeästä asiasta.
[readmore from=mmkisat]
– Ei istuta boksissa. Toivottavasti tuomarit eivät suosi nyt NHL-pelaajia. Alivoimat täytyy tappaa. Suomi pelaa neljältä voitosta, Lehkonen päättää.
C Moressa näet kaikki jääkiekon MM-kisojen 64 ottelua suorana ja suomeksi selostettuna, ennakkostudiot ja asiantuntija-analyysit. Pääselostajana Antero Mertaranta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Mikael Granlund kovassa iskussa NHL:ssä – maaliputki venyy
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?