Suomen unelmavoitto Ruotsista pitää sisällään monta positiivista vaikutusta – ”Yksi upeimmista mainoksista suomikiekolle”

Leijonien jatkoaikavoitto Ruotsista MM-kisojen puolivälierissä hurmasi suomalaisen kiekkokansan. Suomen taistelu herätti ihastusta kokeneemmissakin kiekkopersoonissa. Ismo Lehkonen yhtyi suitsutukseen ja ylisti Suomen esitystä 5-4-voitossa.
– Kyllähän toi menee MM-kisapeleissä ihan Top5 kärkeen. Ihan ehdoton. Jopa Top3, Lehkonen arvioi Leijonat.comille.
– Harmittaa, että ei ollut paikan päällä.
– Jos ajatellaan kansainvälisesti kaikkia sarjoja, niin tämä oli yksi upeimmista mainoksista suomikiekolle. Ihan oikeasti. Sitä ei voi edes käsittää. Lehkonen toteaa.
Hän kertoo mitä kaikkea hyvää tulos mahdollisesti toi tullessaan.
– Kun monessa kovassa kiekkomaassa mietitään hankintoja, niin suomalaisten pelaajien markkina-arvo pomppasi moninkertaiseksi.
– Tämä oli paras käyntikortti, jota pelaajat voivat saada. Enkä puhu vain kisoissa pelaavista.
– Markkinat ovat tosi kovat ammattilaisille. Tämä palvelee kaikkia, myös valmentajia.
Puhuessaan valmentajista Lehkonen ei tarkoita enää itseään.
– Mulla valmentajamailit on käytetty. Osaan ajatella sen niin, että nyt nuorempien valmentajien käyntikortti kertaantui.
– Kun seurat ottavat yhteyttä, nyt on ihan eri asema neuvotella suomalaisena, Lehkonen uskoo.
Suomen pelityyli hurmasi kiekkokonkarin.
– Tykkään nykyään ihan älyttömästi, mitä NHL:ssä tapahtuu. Ruotsi-ottelu oli viihdearvoltaan yhtä hyvää peliä. Voi jessus. Vaikka sitä olisi katsonut minkälaisien värilasien läpi.
– Sain Pohjois-Amerikasta asti kiekkoammattilaisilta viestejä, että ”saamari teidän maajoukkue pelaa hyvää jääkiekkoa”, Turussa asuva Lehkonen paljastaa.
Hänen mukaansa Suomi ei hävinnyt millään osa-alueella Ruotsin NHL-tähdille. Lehkosta harmitti, että turhan moni vähätteli Ruotsin suoritusta tappion jälkeen.
– Taito, syöttötaito, maalintekovoima, haltuunotto, kamppailuvoima, fyysisiyys…Suomen pelaajat pärjäsivät ruotsalaisille näissä kaikissa. Yksikään suomalaisista ei jäänyt niin sanotusti pelistä kiinni.
– Mä en tykännyt siitä, että jotkut sanoivat, että Ruotsi olisi pelannut huonoa jääkiekkoa. Suomi teki siitä tuolla pelaamisellaan huonon. Suomi teki heidän pelaamisen erittäin vaikeaksi. Suomea on tällä hetkellä todella vaikea voittaa.
Lehkosen mielestä jatkossa nuorten NHL:stä haaveilevien pelaajien kannattaa harkita Liigassa pelaamista uudelleen. Pelit AHL:ssä eivät ole ainoa tie jääkiekon ykkössarjaan.
– Toivon, että sellaiset 19-21-vuotiaat pelaajat miettisivät, että mitä jos otetaan steppi SM-liigan kautta sinne NHL:ään. Sitäkin kautta on sauma nousta.
Suomi pelaa lauantaina välierissä Venäjää vastaan. Ottelu alkaa klo 16.15.
C Moressa näet kaikki jääkiekon MM-kisojen 64 ottelua suorana ja suomeksi selostettuna, ennakkostudiot ja asiantuntija-analyysit. Pääselostajana Antero Mertaranta.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- Liiga-vahti sai testisopimuksen NHL:ään!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- Tähti on syttynyt? 17-vuotiaalta hyökkääjältä huima Liiga-debyytti
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä