TPS:ään saapuneen tehohyökkääjän vuodesta tuli melkoinen painajainen: ”Yhtä taistelua läpi kauden”
Kuva: Juha Tamminen
Ässistä TPS:ään viime kesänä siirtyneen Simon Suorannan avaussesonki turkulaisseurassa oli kaikkea muuta kuin helppo.
– Päättynyt kausi oli urani raskain. En pelannut yhtään peliä ehjänä ja se oli yhtä taistelua läpi kauden. Kun pelit loppuivat, niin se tuntui hetken pahalta, mutta nopeasti kropan valtasi myös helpotuksen tunne, Suoranta kertoo TPS:n nettisivulla julkaistussa haastattelussa.
Suoranta pelasi Liiga-kauden aikana lopulta vain 23 runkosarjaottelua ja kaksi pudotuspeliä. Hyviäkin uutisia kauden päättyessä silti riitti: mikään vammoista ei vaadi leikkausta.
– Nyt olen sellaisessa pisteessä, että tuloksia alkaa näkymään, mies on suorana pystyssä ja menossa eteenpäin kohti valoa, Suoranta kertoo.
Päättyneen kauden vammat ovat melko karua luettavaa: Suorannan molemmat polvet on jouduttu leikkaamaan.
Hyökkääjä myöntääkin rehellisesti käyneensä välillä henkisesti todella syvissä vesissä ja kehuu vuolaasti lähipiiriään.
– Kiitos omalle avopuolisolle ja kaikelle tuelle siinä ympärillä. Ilman häntä tai omaa urheilupsykologiani en olisi selvinnyt tuosta. Minulla on ollut koko ajan apu lähellä. Fysiikkavalmentajat, fysioterapeutit, hierojat ja valmentajat ovat kaikki olleet koko ajan käden ulottuvilla ja olen saanut apua omiin asioihini, Suoranta toteaa ja jatkaa:
– Kun näistä raskaista hetkistä on lopulta hyvin selvinnyt, niin osaa nauttia joka hetkestä. Tämä on edelleen minulle etuoikeutettua hommaa.
LUE MYÖS: Leijonakonkari sopimukseen liigaseuran kanssa – voittanut MM-kultaa!
Liiga-tähti käytti ulkomaanoptionsa – SK: Siirtyy Ruotsin pääsarjaan!
Huima kaappaus! Kärpät värväsi toisen liigaseuran maajoukkuepuolustajan
Uusi osoite selvisi nopeasti – KalPan tähtisentteri jättää Liigan
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tulikuuma KooKoo jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- Kova kolaus: NHL-tähti ei lähde olympialaisiin – Liigasta tuttu mies mukaan!
- Nyt se on varmaa! Näillä ketjuilla Naisleijonat iskee Yhdysvaltoja vastaan
- Jokerit-valmentaja Tomek Valtonen käyttäytyi asiattomasti – pyytää nyt anteeksi
- Kultaleijona sai lähtöpassit NHL:stä – palaa Eurooppaan
- SuomiKiekko: Naisleijonien kaikki pelaajat terveinä!
- Liveseuranta: Naisleijonat kohtaa Yhdysvallat – tässä ovat Suomen kentälliset
- Olympialaisissa uusi norovirustartunta – yksi joukkue eristettiin kokonaan!
- Muistatko? Nämä Leijonien pelaajat on nähty olympialaisissa ennenkin – yksi mies jo kolmatta kertaa mukana
- Tässä on Montrealin ehto Patrik Laineen kauppaamiselle!
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta
- Kylmät kävi – Leijonien MM-hyökkääjä ulos NHL:stä
- Jukurit löi tiskiin uuden hankinnan: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Patrik Laine kaupataan? Montreal valmis radikaaliin peliliikkeeseen NHL:ssä