Melkoista optimismia: Kazakstanin ”vierastyöläinen” povaa maataan pian jo mitaleille MM-kisoissa!
Kuva: Getty Images
Alun perin yhdysvaltalainen, mutta jo pitkään Kazakstanin maajoukkuetta edustanut hyökkääjä Brandon Bochenski uskoo nykyisen kotimaansa kiekkomenestykseen tulevaisuudessa.
Kazakstan onnistui keväällä nousemaan takaisin A-sarjaan ensi kertaa sitten vuoden 2016 ja pelaa jälleen ylimmällä sarjatasolla tulevan kevään MM-kisoissa Sveitsissä.
– Uskon, että seuraavien kolmen, neljän vuoden kuluttua Kazakstan kuuluu kärkimaiden joukkoon ja taistelee jopa mitaleista, Bochenski täräyttää Championatille.
Hyökkäjän perusteet tulevalle menestykselle vaikuttavat tosin melko hämmentäviltä, sillä hänen mukaansa tuleva menestys tulee perustumaan juniorijoukkueiden hyvään menestykseen, mutta esimerkiksi vuodenvaihteen alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa maa säilytti vain vaivoin sarjapaikkansa ylimmällä tasolla kaatamalla putoamiskarsinnassa Tanskan.
Ensi kevään aikuisten MM-kisoissa Kazakstan pelaa samassa alkulohkossa Suomen kanssa.
LUE MYÖS:
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse