Loistavan NHL-uran tehnyt suomalaismaalivahti vahvistaa jenkkisivustolle: ura paketissa!
Kuva: Getty Images
Koko suomalaisen jääkiekkohistorian parhaana maalivahtilupauksena aikoinaan pidetty Kari Lehtonen myöntää pelaajauran olevan ohi.
NHL:n varaustilaisuuden toisena nimenä vuonna 2002 Atlanta Thrashersiin kiinnitetty 35-vuotias maalivahti kertoi The Athleticille antamassaan haastattelussa pitäneensä oven paluulle auki välivuodesta huolimatta. Nyt ura on kuitenkin lopullisesti paketoitu.
– Odotin (vuosi sitten) kauden alkua ja sitä, tuleeko jollekin seuralle huono startti, loukkaantumisia tai muuta vastaavaa. Yhtäkkiä päätin, että tämä oli tässä. Aloin viettää enemmän aikaa perheen kanssa. En silti halunnut ilmoittaa virallisesti lopettamisesta, vaan halusin pitää oven paluulle avoinna, Lehtonen avaa vuoden takaisia tunnelmiaan.
– Päätin pitää koko vuoden vapaata ja ottaa selvää, palaako kipinä pelaamiseen takaisin. Mutta en ole tuntenut enää halua pukea pelikamoja päälleni, Lehtonen tunnustaa ja myöntää samalla, ettei Yhdysvalloista vaimon löytänyttä suomalaistorjujaa missään vaiheessa kiinnostanut paluu Eurooppaan tai KHL:ään.
Kaudella 2003-04 NHL:ssä debytoinut Lehtonen edusti NHL-urallaan Atlanta Thrashersia sekä Dallas Starsia, jossa mies vietti uransa viimeiset yhdeksän kautta. Maalivahti pelasi urallaan 649 NHL:n runkosarjaottelua torjuntaprosentilla 91,2 ja päästettyjen maalien keskiarvolla 2,71.
Mies valittiin kertaalleen myös MM-kisojen parhaaksi maalivahdiksi (2007). Leijona-paidassa Lehtosen parhaiksi saavutuksissa jäivät samana vuonna tullut MM-hopea sekä World Cupin kakkostila.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Entinen NHL-kolossi sai lähteä – Liiga-siirto sinettiä vaille valmis!
- Topi Nättinen täräytti IS:lle: Ilveksen tulisi heivata tämä pelaaja ulos
- Suomalaistähdille hurja haaste – NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari selvillä!
- Liigan ennakkosuosikit pitivät pintansa – kaksi välieräjoukkuetta selvillä
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- Suomalaishyökkääjällä edessä kymmenes kausi Saksassa – uusi osoite selvillä
- Liigassa tehoillut tähti lähellä jättidiiliä – ”Yksi Euroopan parhaiten palkatuista”
- Leijonista tuttu puolustaja lähtee JYPistä – siirtyy ulkomaille!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Tapparalle tipahti surkea uutinen!
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Christopher Gibson: ulos
- Jokerit-tähti sikaili – nyt tärähti iso pelikielto