”Suomen parasta olutta” – liigataustainen hyökkääjä jatkaa uraansa Mestiksessä, antoi huvittavan kommentin
Kuva: Juha Tamminen
Mestiksessä pelaava IPK tiedotti nettisivuillaan, että se on napannut hyökkäykseensä Timi Lahtisen alkavan talven kattavalla lapulla. Sentterin ja laiturin paikat taitava hyökkääjä on pelannut Liigassa yhteensä 105 koitosta pistein 3+4=7. Liigaura ei kuitenkaan ole lähtenyt ainakaan vielä liitoon.
Viime kaudella hyökkääjä tehtaili TUTOn paidassa kaikkiaan 56 Mestis-ottelussa tehot 11+10=21. Lahtinen on voittanut urallaan mm. Mestiksen hopeaa ja pronssia sekä äskettäin jääkiekkokartalle palanneen Suomen Cupin.
– Hän kuului usean kauden ajan Mestiksen kärkijoukkueen tärkeimpiin pelaajiin, joten olemme erittäin tyytyväisiä, että Timi valitsi IPK:n, IPK:n GM Jarmo Ylisipola hehkutti.
Lahtinen on ilmeisen innoissaan uusien tuulien puhaltaessa.
– Hyvillä ja odottavilla fiiliksillä tulen Iisalmeen. Iisalmi kaupunkina on minulle vieras, mutta hallissa on Mestiksen paras meininki ja kaupungissa tehdään Suomen parasta olutta, Lahtinen virnisteli.
Hyökkääjä viittasi kommentillaan Olviin. Suomalaisen panimokonsernin pääkonttori ja tuotantolaitos sijaitsevat Iisalmessa.
IPK jäi Mestiksessä viime talvena runkosarjaan ja yhdeksännelle sijalle. Piste-eroa pudotuspeleihin oli lopulta vaivainen pinna. Toisaalta jossain vaiheessa kautta näytti siltä, että joukkue romahtaa jopa karsintapeleihin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!