Kultaleijona pulassa! HS: Ulkomaan siirto kariutui sittenkin, tie toiseenkin ex-joukkueeseen tukossa: ”Ei ole ensi kaudella meidän pelaaja”

Oulun Kärppien hopeajoukkueen kipparina viime kaudella toiminut Atte Ohtamaa on umpikujassa. Pelaaja ilmoitti jo viime keväänä Liigan finaalisarjan jälkeen käyttävänsä sopimuksessaan olevan ulkomaan option, eikä häntä siis täten nähtäisi oululaisten paidassa alkavana talvena.
Venäläinen Gazeta-nettisivusto uutisoikin verkossa kesäkuussa, että 31-vuotias puolustaja palaisi yhden kauden ajaksi Ak Bars Kazanin riveihin. Tuon jälkeen hän olisi taas palannut takaisin oululaisten takalinjoille kaudeksi 2020-21.
Nyt nämä teoriat ovat haudattuja, eikä Ohtamaa ole nähtävästi siirtymässä KHL:ään ex-seuraansa.
Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho valaisi puolustajan tilannetta Helsingin Sanomille lyhyesti, mutta karuilla sanoilla.
– Hänellä on oikeus tehdä sopimus ulkomaille, mutta sitä ei ole syntynyt.
Maailmanmestaripakki on jonkinlaisessa umpikujassa.
– Hän ei ole ensi kaudella meidän pelaaja, Aho lisäsi.
Puolustaja on voittanut MM-kullan lisäksi kaksi Suomen mestaruutta sekä yhden kerran KHL:n Gagarin Cupin ja onpa palkintokaapissa myös kaksi MM-hopeaa.
Luulisi, että ottajia on.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jokereista tuttu pistetykki viritteli siirtoa Liigaan – uusi joukkue selvisi nyt!
- Lähde: Ruotsalaislaituri siirtyy Liigaan – takoi monsteritehot junnuliigassa
- Liiga-valmentajalta kritiikkiä omalle seurajohdolle: ”Yritetty sitä ja tätä”
- Nyt puhuu Olli Jokinen! Vastaa julkisuudessa pyörineeseen kovaan väitteeseen
- Liiga-seurojen pelaajabudjetit julki – tämä joukkue otti isoimman harppauksen
- HS: Kristian Näkyvä palaa Liigaan 11 kauden tauon jälkeen!
- Kultaleijona Mikko Lehtonen rustasi uuden sopimuksen!
- Jokerien mestarivahti löysi uuden joukkueen!
- Liiga-seura rysäytti hankinnan Pohjois-Amerikasta!
- Lauri Marjamäki: uusi sopimus!
- Kultaleijona Mikko Lehtonen rustasi uuden sopimuksen!
- Liiga-seura rysäytti hankinnan Pohjois-Amerikasta!
- MTV: Rikard Grönborgin tilanteesta iso paljastus