Kiekkoraamatun listaus: tällaisen tähtisikermän Nuoret Leijonat saavat MM-kisoihin!
Kuva: Getty Images
Alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailut ovat valtava tapahtuma Pohjois-Amerikan puolella. Turnauksessa esiintyvät huippulahjakkuudet antavat näyttöjä NHL-seuroja ja varaustilaisuutta varten, joten panosta on joukkueen menestymisen lisäksi myös henkilökohtaisella tasolla.
The Hockey News, joka tunnetaan myös Kiekkoraamattuna, otti varsinaisen varauslähdön vuoden vaihteessa pelattaviin nuorten MM-kisoihin ja hahmotteli Suomen joukkuetta. Nuoria Leijonia lehti pitää turnauksen ennakkosuosikkina.
Suomen isoimpia nimiä ovat Rasmus Kupari, Anton Lundell, Lassi Thomson ja Ville Heinola. Lundell varataan NHL:ään vasta ensi kesänä. Muut nelikosta ovat ensimmäisen kierroksen varauksia aiemmilta kesiltä.
Muutenkin joukkue on pullollaan jo aikuisten tasolla meritoituneita pelaajia. Esimerkiksi Otto Kivenmäki nakutti viime kaudella 2+14 tehot Ässien paidassa 34 otteluun, ja Niklas Nordgren tykitti 15 ottelussa tehot 4+3 HIFK:n riveissä.
The Hockey Newsin hahmotelma:
Patrik Puistola – Rasmus Kupari – Joonas Oden Otto Kivenmäki – Anton Lundell – Niklas Nordgren Kasper Simontaival – Kristian Tanus – Aku Räty Antti Saarela – Henri Nikkanen – Sampo Ranta Mikko Petman Kim Nousiainen – Lassi Thomson Ville Heinola – Anttoni Honka Toni Utunen – Santeri Salmela Mikko Kokkonen Justus Annunen Jasper Patrikainen Joel BlomqvistLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!