CHL: Trinec – Pelicans 06.09. klo 19:00 | Katso ottelu suorana ja ilmaiseksi

CHL:n avausviikko jätti Pelicansille suhteellisen hyvän maun. Voitto ja jatkoaikatappio toivat pisteitä plakkariin ja tällä viikolla siitä on hyvä lähteä kohti vierasotteluita. Perjantaina lahtelaisia isännöi tshekkiläinen Trinec. Ottelu alkaa klo 19:00. Näet huippuottelun suorana livestream-lähetyksenä ilmaiseksi NordicBet TV:stä.

Sunnuntaina Lahdessa Pelicans pelasi kuuman ottelun Lausannea vastaan. Tunteet olivat pinnassa sekä askissa että katsomossa: yksi vieraskannattaja joutui hallista pihalle käsiraudoissa ja laitettiin miekkataksiin rauhoittumaan. Lausanne vei ottelun voittolaukauskisan jälkeen 4-5. Pelicansin paras tehomies oli Juhamatti Aaltonen kolmella syöttöpisteellä. Peli ei pysynyt lahtelaisilla koko aikaa kasassa, mutta ottelun yleisilme oli taisteleva ja hyvin viihdyttävä.

Trinec ei saanut kuparista rikki toisessakaan ottelussa, vaan Yunost Minsk vei tiukan ottelun nimiinsä lukemin 2-0. Ottelu oli tiukka pienten marginaalien taisto, mutta nyt tsekkiläisillä on itsetutkiskelun paikka: kaksi tuntia peliä ja nolla maalia ei ole kovin ihmeellinen meriitti. Kotona on terästäydyttävä ja tätä vaativat varmasti fanitkin. Joukkue ei ole ollenkaan niin huono kuin tyhjästä pistepussista voisi päätellä.

Perjantaina Pelicans pääsee kokemaan ensimmäisen CHL-vieraspelinsä. Sarjan vaatimustaso on käynyt joukkueelle jo viime viikolla tutuksi. Nyt täytyy vain pystyä antamaan parhaansa myös vieraissa. Voit tarkastaa lahtelaisten iskukyvyn NordicBet TV:n suorasta lähetyksestä.

Näin katsot Pelicansin pelin ilmaiseksi:

1. Siirry NordicBetin sivuille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili ja valitse Pelicansin ottelu
3. Tililläsi pitää olla vähintään 1€, jotta näet ottelut.

Katso Pelicansin ottelu ja laita vetoa sisään!

Pelicansin otteluohjelma CHL:ssä:

Pe 30.08. klo 19.00 Pelicans – HC Ocelari Trinec 1-0
Su 01.09. klo 19.00 Pelicans – Lausanne HC 4-5 ja.
Pe 06.09. klo 19.00 HC Ocelari Trinec – Pelicans
Su 08.09. klo 16.45 Lausanne HC – Pelicans
Ke 09.10. klo 19.00 Pelicans – Yunost Minsk
Ti 15.10. klo 19.00 Yunost Minsk – Pelicans