Leijonavahti Joni Ortio ilman seuraa umpikujassa? Koki yllättäen tylyn kohtalon KHL:ssä: ”Olimme aika pettyneitä”

Ruotsalainen Hockey News -sivusto kirjoitti, että suomalaisvahti Joni Ortio olisi halukas palaamaan maan pääsarja SHL:ään. Me kirjoitimme vielä eilen, että kassari kuuluu sveitsiläisen NLA-joukkue Zürichin harjoitusvahvuuteen tällä hetkellä.
Sveitsiin Ortio oli palaamassa, mutta tuo siirto meni puihin. Myös hänen edellinen työnantajansa, KHL-joukkue Vitjaz teki vahdille ilkeästi.
– Olimme aika pettyneitä, kun he Vitjazissa toitottivat koko kauden sitä samaa, että ”Haluamme pitää hänet, haluamme pitää hänet”, pelaajan agentti Thomas Sjögren selitti lähteen mukaan.
– Sitten yhtäkkiä kesäkuun alussa he kertoivatkin olevansa epävarmoja. Sopimus oli myös lähellä Sveitsiin, mutta sekin kaatui.
Sjögren jatkoi painottaen, että palaamishalut Ruotsiin olisivat isot.
– Yritämme sitä kyllä, mutta tilanne on mikä on. Kaikkien joukkueiden maalivahtiosastot ovat valmiita. Olemme puhuneet siitä, että Joni on valmis paikkaamaan mahdollisia loukkaantumisia tai tulemaan hätiin, jos joku joukkue kaipaa vahvistusta.
Ortio palasi pohjoisamerikkalaisista kaukaloista Eurooppaan kaudeksi 2016-17. Hän on edustanut tuosta lähtien ruotsalaista SHL-joukkue Skellefteåta kahden ja Vitjazia yhden kauden ajan.
Viime kaudella maajoukkuerinkiin kuulunut Ortio on pysäytellyt kiekkoja kolmen viime kauden ajan Euroopassa aina päälle 90 prosentin varmuudella – niin runkosarja- kuin pudotuspeleissäkin. Luulisi, että ottajia olisi.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Latvian historiallinen pronssimitali villitsi myöskin suomalaiset kiekkofanit: ”Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki”
- Toimittajalta karu väite Jesse Puljujärvestä
- Riemulla ei ole rajaa! Tältä Latvian vaihtoaitiossa näytti pronssimitalin ratkettua
- Uskomaton on tapahtunut! Latvia voitti historiansa ensimmäisen MM-mitalin
- Palaavatko NHL-pelaajat olympialaisiin? Näin IIHF:n pomo vastaa
- Jääkiekon MM-kisojen kisaisännät selvillä vuosiksi 2024-27 – kisakaupungit, aikataulut
- Näin näet jääkiekon MM-mitalipelit ilmaiseksi – tv-lähetykset, aikataulut, selostajat
- Petteri Nummelin kävi kuumana C Morella: ”Toivottavasti eivät vihellä s**tana enää peliäkään”
- MM-kisoissa jymypaukku! Vastaavaa ei nähty koskaan aiemmin nykymuotoisen turnauksen historiassa
- Huhumylly käy kuumana! Palkkaako Jarmo Kekäläinen KHL-valmentajan Columbuksen johtoon?
- Suomalaispelaaja jättää Dallas Starsin – uusi seura selvillä!
- Kari Jaloselle vaaditaan potkuja MM-farssin jälkeen – NHL-megatähdeltä yllättävä lausunto suomalaisluotsista
- Yllätyssiirto! Colorado Avalanchen suomalainen NHL-hyökkääjä vaihtaa seuraa
- Yllätysuutinen! Joukkuekaverit Kanadan maajoukkueesta kertoivat suhteestaan – häät tulossa
- Tässä Ben Bloodin uusi joukkue!
- Näkökulma: Näiden kolmen syyn takia Leijonat ei ole mitalipeleissä – eikä yksikään niistä ole Mikko Rantanen
- Tappara-hyökkääjä jättää Suomen kaukalot taakseen – löysi uuden osoitteen ulkomailta