Vau! Rasmus Ristolainen sai luotsiltaan vuolaat kehut: ”Vielä käyttämätöntä potentiaalia”

Buffalo Sabres-puolustaja Rasmus Ristolainen on liikkunut pitkin kesää monissa siirtohuhuissa. Tällä hetkellä näyttäisi kuitenkin siltä, että 24-vuotias suomalainen ainakin aloittaa tulevan kauden edelleen Sabres-paidassa.
Joukkueen uusi päävalmentaja Ralph Krueger kertoo odottavansa innolla yhteistyötä Ristolaisen kanssa.
– Olemme olleet yhteyksissä jopa ihan tässä viime päivinä. On upeaa tehdä töitä noin taitavan pelaajan kanssa. Tiedän, että Rasmuksella on vielä käyttämätöntä potentiaalia, ja sen esiin kaivaminen on minun ja muiden valmentajien vastuulla, Krueger painottaa NHL.com/fi:lle.
Sabres aloittaa kauteen valmistavan harjoitusleirinsä torstaina ja Krueger kertoi Ristolaisen olevan mukana joukkueen epävirallisissa harjoituksissa jo tiistaina.
Buffalolaisryhmän GM Jason Botterill vakuuttaa ettei joukkuejohdon ja suomalaispakin välillä ole ongelmia ja kehuu tätä päävalmentajan tapaan vuolaasti.
– Keskusteluja on käyty positiivisessa hengessä. Rasmus on ollut aina sellainen pelaaja, joka tulee harjoitusleirille huippukunnossa. Kaikilta pelaajilta vaaditaan nyt sopeutumista, sillä uuden päävalmentajan myötä tulee uusi pelisysteemi ja uudet roolit. Uskon, että keskustelut jatkuvat sujuvasti niin Rasmuksen kuin muidenkin pelaajien kanssa, Botterill vakuuttaa.
Ristolaisella on 5,4 miljoonan dollarin vuositulot takaavaa sopimustaan jäljellä vielä kolme kautta. Viime sesongilla puolustaja summasi 78 pelaamassaan ottelussa 43 (5+38) tehopistettä, mutta plus-miinuslukema oli karu -41, koko NHL:n heikoin.
UE MYÖS: Näkökulma: Kaapo Kakko varasti show’n – Rangersissa loistaa myös toinen suomalaisonnistuja
LUE MYÖS: Mikä show! Kaapo Kakon temppu sai joukkuekaverit haukkomaan henkeään: ”Naurettavaa – näitkö?”
LUE MYÖS: Ruotsalaismedia hämmästelee Kaapo Kakon soolo-osumaa Rangers-paidassa: ”Supermaali”
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Norjalta uskomaton nousu – USA vältti täpärästi todellisen nöyryytyksen
- Lukon pitkäaikainen hyökkääjä siirtyy ulkomaille – uusi osoite selvillä
- Pelicans pyöräytti kaksi pelaajahankintaa – värväsi maalipyssyn SaiPasta
- Ruotsille kova takaisku MM-kisoissa – tähtihyökkääjä sivussa
- Sopimus julki – Antti Raanta palaa Suomeen: ”Yksi Liigan kärkiveskareista”
- Olli Jokisen HIFK kaappasi Liiga-pistetykin!
- Antti Pennanen Leijonien tulevista vahvistuksista: ”Meillä on plääni olemassa”
- Nyt jysähti – Ilvekseltä viisi hankintaa tiskiin!
- Näillä ketjuilla Leijonat harjoitteli Ruotsi-tappion jälkeen
- KalPan tehomies lähtee!
- Leijoniin uusi vahvistus kesken MM-kisojen? Näin Antti Pennanen kommentoi
- Pelicansin luottosoturi loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Antti Pennanen ihmeissään tuomareiden kohuratkaisusta: ”Eivät tulleet sanomaan mitään”
- Tre Kronor -tähti yllättyi – vertaili Pennasen ja Jalosen Leijonia: ”Viime vuonna he…”
- SK: Liiga-seura kaappasi entisen NHL-hyökkääjän!
- Antti Pennaselle riitti – Leijonien ketjut myllättiin uusiksi Ruotsia vastaan!
- Ruotsin ex-maajoukkuepelaaja haukkui Suomen maanrakoon – Leijonat-puolustajalta viileä vastaus
- Leijonat-hyökkääjältä kovaa tekstiä Ruotsi-tappion jälkeen: ”Pelin voi laittaa minun piikkiini”
- SaiPa vahvistuu: Haaviin Jokereissa kovia tehoja takonut lupaus sekä JYP-hyökkääjä
- Jukureista potkut saanut Marko Tuomainen löysi päävalmentajapestin – Mestiksestä