Pakkijärkäle vaihtoi Liigassa verivihollisen riveihin – hehkuttaa nyt molempia seuroja: ”Kotimaamme mittakaavassa ainutlaatuista”
Puolustaja Aleksi Elorinne vaihtoi keväällä Tapparan Ilvekseen 2+1-vuotisella sopimuksella.
Suorat siirrot tamperelaisseurojen välillä ovat olleet harvassa. Viimeksi asialla oli Veli-Matti Vittasmäki, joka vaihtoi keväällä 2017 Ilveksestä Tapparaan. Takavuosien penseämpi suhtautuminen näihin ratkaisuihin on kuitenkin lientynyt.
– Henkilökohtaisesti olen saanut kannustavaa palautetta molempien seurojen kannattajilta ja seuraihmisiltä siirrostani. Nykypäivänä ihmiset ymmärtävät tämän olevan meidän pelaajien työtä, Elorinne toteaa Ilveksen nettisivulla ja jatkaa:
– Minulla on ollut nuoresta lähtien suuri kunnioitus molempia seuroja kohtaan. On todella poikkeuksellista ja kotimaamme mittakaavassa ainutlaatuista, että täällä pelataan aitoja paikalliskamppailuita.
Isokokoinen (196 cm, 99 kg) peruspuolustaja saavutti Tapparassa runsaasti menestystä, viiden täyden Liiga-kauden tuli kaksi mestaruutta. Viime kaudella pakki seurasi kuitenkin kauden lopun ja pudotuspelit katsomon puolelta.
– Oli tietenkin kova paikka olla syrjässä viime kauden lopulla, mutta korostan että peilistä löytyy syyt aina viime kädessä eikä mitään jäänyt hampaankoloon. Olin valmiina kaukaloon loppuun saakka, mutta näin jälkikäteen on pakko myöntää asioiden menneen ihan oikein, sillä minulla oli terveysongelmia, Elorinne muistelee.
Seuranvaihdon tultua ajankohtaiseksi, löytyi uusi työpaikka melko pikaisesti.
– Kun hain itselleni uutta seuraa oli useampia vaihtoehtoja, mutta nopeasti selvisi Ilveksellä olevan kova halu saada minut tänne ja se vauhditti neuvotteluita. Lopulta kaikki kävi nopeasti ja olimme molemminpuolin tyytyväisiä myös sopimuksen mittaan, Elorinne kertaa ja jatkaa:
– Olen vierestä seurannut Ilveksen organisaation kehittymistä ja huomannut kaukalossa kuinka vaikea joukkue Ilves on ollut vastapuolena. Näiden tietojen valossa päätös siirrosta oli lopulta helppo. Menestys on iso osa tätä lajia ja voittaminen on se syy miksi pelaan tätä lajia ja myös yksi syy siihen, että olen nyt Ilveksessä. Haluan olla osa Ilveksen menestystä ja voittaa myös täällä.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Sveitsin liigassa jysähti: Suomalainen tehopuolustaja sai sopimuksen – ja lähtöpassit
- Pittsburgh Penguins tiputti huonoja uutisia – kaksi suomalaista ulos joukkueesta
- IL: Entistä Hartwall-areenaa uhkaa purku
- Nyt tipahti hurja huhu: Tässä Oliver Kapasen tämän kauden seura!
- Loukkaantumisten runtelema HIFK teki kovan ratkaisun
- MTV: HIFK:n pyhin kärsi valtavaa vahinkoa, joka vaikuttaa merkittävästi joukkueen toimintaan
- Upea maali! Jesse Puljujärvi jatkoi hurjaa virettään
- Surkea tuuri jatkuu! HIFK:n tähtihyökkääjä loukkaantui
- Pelicansilta kovaa kukkoilua somessa toiselle Liiga-seuralle: ”Jäädään vaan jäähän makaamaan”
- Mestis-seura naarasi kovan vahvistuksen: ”Monipuolinen huipputason pelaaja”
- Nyt se on varmaa! Niko Hovinen palaa Liiga-kentille: ”Jengi ihan oikeesti luuli et mä lopetan”
- Mestis-seura naarasi kovan vahvistuksen: ”Monipuolinen huipputason pelaaja”
- Tappara-hyökkääjän sopimus purettu!
- Lehti: Patrik Laine käytti varustetta, joka saattoi estää katastrofaalisen kohtalon
- TPS vahvistuu Tapparan mestarihyökkääjällä
- Liiga-seura kaappasi Tapparan mestarihyökkääjän!
- Surkea tuuri jatkuu! HIFK:n tähtihyökkääjä loukkaantui
- Pelicansilta kovaa kukkoilua somessa toiselle Liiga-seuralle: ”Jäädään vaan jäähän makaamaan”
- JYP saa kaivatun vahvistuksen Pohjois-Amerikasta
- HIFK:n viime kauden puolustaja löysi uuden osoitteen!