TPS:n lähimenneisyys ollut huimaa hullunmyllyä – Kalle Kaskinen kommentoi joukkueen tilannetta: ”Ainoa, mihin voimme vaikuttaa…”
Kuva: Ilari Isotalo
HELSINKI. TPS on ollut viimeisien kuukausien aikana tapetilla enemmän ja vähemmän negatiivisten asioiden seurauksena.
Kevättalvella joukkue valahti Liigan runkosarjassa kakkossijalta peräti neloseksi ja syöksy ”kruunautui” katastrofaalisesti. Turkulaislauma lähti laulukuoroon jo puolivälierissä HPK:n oltua parempi voitoin 4-1.
Uuden sesongin alla esillä on puolestaan ollut tapaus Jonne Virtanen.
Yleensä vastoinkäymiset kuitenkin tahtovat opettaa elämässä eniten. TPS:n kohdalla tilanne lienee sama. Viime kauteen on katsottu uuden sesongin alla.
– No tietysti teimme tarkat analyysit siitä, mitä olemme tehneet ja ennen kaikkea mietimme koko matkaa, että miksi jossain vaiheessa kävi näin tai noin ja mitä kävi keväällä, turkulaisten päävalmentaja sanoi keskiviikkona Liigan avaustilaisuudessa mediajoukon edessä.
– Meidän pitää saada toiminta ja arki paremmaksi kuin viime kaudella. Sitten myös tulos on parempi.
Kaskisen mukaan arjessa on tehty isompia ja pienempiä muutoksia.
– Haemme vahvempaa joukkuepelaamista ja yhtenäisyyttä. Sieltä saa tulla virtuooseja esiin, mutta joukkueena pelaamisen elementti pitää näkyä vahvemmin.
– Uskon, että olemme tietyllä tavalla tasaisempi. Kakko nousi viime kaudella esille virtuoosimaisena hyökkääjänä, oli otsikoissa. Nyt pääsemme ehkä enemmän rummuttamaan neljällä ketjulla.
Kakko lähti, muita nuoria pinnalle?
Kaskisen kommenteista voisi päätellä sen, että NY Rangersin juhannuksen kakkosvaraus Kaapo Kakon menettäminen voi olla uhkan lisäksi samalla myös mahdollisuus. – On erilaisia pelaajia, erilaisia rooleja ja erilaisia odotuksia. TPS on suomalaisessa jääkiekossa aina menestyjäkandidaatti, oli puhe mistä kekkereistä hyvänsä – olkoonkin, että viime ajat ovat olleet melkoista hullunmyllyä. – Ainoa, mihin voimme vaikuttaa, on meidän arkinen tekeminen. Siihen olemme tehneet tarkennuksia, täsmennyksiä ja painotuksia. – Uskomme, että se tuo sellaisen tuloksen, minkä ansaitsemme. Vaikka uusia Kakkoja TPS:stä tuskin on hetkeen tulossa, on joukkueessa yksilötasolla potentiaalia. – Meillä on pari läpilyöntipelaajaa, keille viime kausi oli vaikeampi – ehkä odotukset olivat niin meillä kuin pojilla isommat. Ja ne ovat? – Näen että Markus Nurmi ottaa seuraavan stepin. Lauri Pajuniemellä on lahjakkuutta ja potentiaalia. Hän on hyökkäyspään yllätyksellinen pelaaja. Molemmat ovat meidän omia kasvatteja. 21-vuotias Nurmi on pelannut Liigassa jo 118 runkosarjan peliä tehoin 11+22=33, uran 16 pudotuspeliä ovat tuoneet kaksi syöttöpinnaa. Parikymppisen Pajuniemen vastaavat tilastot näyttävät numeroita 7+13=20 uran 76 runkosarjapelin jälkeen, 13 pudotuspeliottelun saldo on 3+1=4. TPS avaa uuden liigakautensa lauantaina Ässien isäntänä länsirannikon derbyssä. LUE MYÖS: Missä Jonne Virtasen ura jatkuu? Suomessa muutama vaihtoehto – tässä todennäköisimmät seurat LUE MYÖS: Suu puhtaaksi! Jonne Virtanen astui esille – avautuu nyt kohusta: ”Minun on otettava ohjat käsiini”LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HPK:n tähtihyökkääjä: uusi seura
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Leo Komarovin ura jatkuu! Tässä uusi seura
- Jarmo Kekäläinen pisti tuulemaan: antoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- SaiPa käsittämättömissä liekeissä! Näin kävi Liigan lauantain kierroksella
- Oho! JYP jatkosopimukseen tähtihyökkääjänsä kanssa
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- HäSa: Kristian Vesalainen jättää HPK:n kesken kauden – tässä uusi osoite
- Lähde: HIFK:sta tuttu pistetykki palaa Liigaan!
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Suomalainen NHL-superlupaus pahoissa riidoissa Liiga-seuran kanssa – uusi joukkue löytyi nyt!
- I-P: Vaasan Sportilta täyskäännös tyhjennysmyyntien suhteen
- Jonas Enlund löysi uuden joukkueen!
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- Jarmo Kekäläiseltä huonoja uutisia Nuorille Leijonille