Vedonlyöntiyhtiö arvioi: TPS-luotsi lähimpänä potkuja – Pelicans-hyökkääjä vie pistepörssin, HIFK-taituri maalikuninkuuden

Oulun Kärpät lähtee viime syksyn tavoin ykkössuosikkina torstaina alkavaan Liiga-kauteen. Sen mestaruuskerroin on peliyhtiö NordicBetillä porukan pienin. Perässä tulevat tutut nimet HIFK ja Tappara, mutta nelossuosikki on uusi: Ilves.
Jukurit on todennäköisin sarjajumbo. Pistepörssin voittajasuosikiksi on tarjolla kokemusta, sillä pienin kerroin on sarjan viitossuosikin eli Pelicansin hyökkääjällä Juhamatti Aaltosella. Kovimmaksi maalitykiksi on päällimmäisenä ehdolla IFK:n Iikka Kangasniemi.
Päävalmentajapotkuja tultaneen tälläkin kaudella jakamaan. “Ennakkosuosikki” ensimmäiseksi kengitettäväksi on TPS:n Kalle Kaskinen, joka joutuu tällä hetkellä perustyönsä lisäksi elämään myös Jonne Virtasen hyllytyskohun keskellä.
Yksi kauden eittämättä mielenkiintoisimmista nimistä on tietysti Jesse Puljujärvi, jolla on mahdollisuus palata NHL:ään joulukuun alkuun mennessä. NordicBetillä voi lyödä vetoa vaikkapa siitä, mikä on “Puljun” maalikeskiarvo pelaamissaan otteluissa (yli vai alle 0,4 maalia?) tai johtaako Kärppä-hyökkääjä Liigan pistepörssiä marraskuun alussa?
Liiga-kausi käynnistyy torstaina viime kauden finaaliuusinnalla HPK-Kärpät.
Lähde: NordicBetin tiedote
LUE MYÖS: Missä Jonne Virtasen ura jatkuu? Suomessa muutama vaihtoehto – tässä todennäköisimmät seurat
LUE MYÖS: Suu puhtaaksi! Jonne Virtanen astui esille – avautuu nyt kohusta: ”Minun on otettava ohjat käsiini”
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- IL: Rasmus Ristolainen avautui sitkeästä vammastaan – puhui myös Leijonista
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- Jesse Puljujärven suomalaisketju: tehokas alku Sveitsissä
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- Liiga-vahti sai testisopimuksen NHL:ään!
- Ässät pelaajakaupoilla – haaviin Nuorten Leijonien hopeamitalisti: ”Parhaat pelit ovat varmasti edessäpäin”
- JYP-tähti: pitkä sairausloma
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- HIFK sai huonoja uutisia heti kauden ensimmäisestä ottelustaan
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo