Buffalon Rasmus Ristolainen myöntää – näillä osa-alueilla eniten parannettavaa: ”Kaikki tietävät sen”
Kuva: Getty Images
Buffalo Sabresin kärkipuolustajiin lukeutuvaa Rasmus Ristolaista on syytetty koko miehen NHL-uran ajan heikosta oman pään puolustuspelaamisesta.
Kovia tehopistelukemia hyökkäyssuuntaan kaudesta toiseen takova suomalainen merkkautti viime kaudella koko NHL:n karuimman plusmiinus-lukeman tilaston painuttua 41 maalin verran pakkasen puolelle. Turkulainen myöntääkin suurimpien puutteidensa olevan juuri oman pään pelaamisessa.
– Me kaikki tiedämme, että minun on työstettävä ennen kaikkea puolustuspään pelaamistani. Se ei ole vahvuuteni, joten aion tehdä siitä sellaisen, Ristolainen ilmoitti saavuttuaan ensimmäistä kertaa Buffaloon median tentattavaksi.
Jo seitsemänteen NHL-kauteensa valmistautuva 24-vuotias Ristolainen hakee edelleen ensimmäistä pudotuspelipaikkaansa Buffalon kanssa. Ainakin seuran kesähankinnat (kuten Marcus Johansson ja Henri Jokiharju) lupailevat Sabresin pitkäaikaisen luottopuolustajan mukaan hyvää tulevaa kautta ajatellen.
– Mielestäni joukkue on nyt viime kautta vahvempi. Jo viime kaudella asiat klikkasivat muutaman kuukauden ajan, jolloin olimme koko sarjan kärjessä. Se antaa paljon uskoa tulevaan, Ristolainen muistelee Sabresin alkutalven 10 ottelun voittoputkea.
Miestä jo alkuvuodesta asti sitkeästi ympäröineet siirtohuhut Ristolainen kuitaa lyhyesti.
– En halua arvailla, joten eletään hetkessä ja päivä kerrallaan. Olen ollut täällä kuusi vuotta ja tiedän miten bisnes toimii. Et koskaan tiedä, missä olet ensi viikolla tai ensi kuussa. Olen täällä tänään ja arvatenkin myös huomenna, joten on aika aloittaa työnteko, puolustaja toteaa.
LUE MYÖS: Lähde: Mikko Rantasen jatkopahvi viilausta vaille valmiina – tästä väännetään nyt!
LUE MYÖS: Tuore Rangers-pomo hehkuttaa Kaapo Kakkoa – erityisesti nämä ominaisuudet tekivät vaikutuksen!
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jäähy vai ei? Näin Olli Määttä kommentoi fanit raivostuttanutta tilannetta
- Olli Jokinen MTV:llä: tekisi ison muutoksen Leijonien ketjuihin
- IL: Liiga-tähti sivussa MM-kokoonpanosta – tässä syy
- MM-kisojen ensimmäinen putoajamaa selvillä
- Näkökulma: MM-kisat ovat isoissa ongelmissa – tällä muutoksella kaikki olisi korjattu
- Leijonien aloittava maalivahti selvisi – tällä kokoonpanolla Itävallan kimppuun!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa – löysi heti uuden työn
- Tämä asia MM-kisoissa yllätti Jussi Tapolan: ”Ei ole vähään aikaan ollut”
- Tässä Leijonien duunariketjun salaisuus – Waltteri Merelä hehkuttaa: ”Äärimmäisen hyvä”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- LIVESEURANTA: Suomi – Itävalta – Leijonien MM-juna jatkaa raiteillaan
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!