Liigakonkarin ura vertaansa vailla – nousi ”vanhoilla päivillä” kaikkien aikojen tilastokärjeksi ja maailmanmestariksi: ”Tiesimme, että voimme voittaa”
Kuva: Juha Tamminen
HELSINKI. Aktiivipelaajista kaikkien aikojen pistepörssissä korkeimmalla, komealla kahdeksannella sijalla. Runkosarjan 893 ottelussa tehot 236+352=588.
Pudotuspeleissä kaikkien aikojen kärki sitten viime kevään. Uran 177 kamppailua ovat tuoneet pisteet 46+70=116.
Kolminkertainen Suomen mestari ja kruununa jääkiekon maailmanmestaruus 36-vuotiaana.
Kristian Kuuselaa kuvastaa eräs sanonta oivasti: Hän on kuin viini vanhetessaan.
Liigajäihin ensimmäiset luistimenpiirtonsa jo kaudella 2002-03 tehneen konkarin tarinaa voisi kuvailla ainutlaatuiseksi.
Viime keväänä kaulaan ripustettiin sensaatiomainen MM-kulta Leijonissa ja pronssi Liigassa Tapparan väreissä. Kauden loppu oli melkoista myllerrystä.
– Tiesin silloin, että voin päästä leirille ja näyttämään sinne. Tietenkin se on pettymys, ettei seurajoukkueen kanssa pääse tavoitteeseen. Mutta itselle henkilökohtaisesti oli iso asia se, että ensinnäkin pääsin kisajoukkueeseen, Kuusela mietti Leijonat.comin haastattelussa viime viikolla liigakauden avauksessa.
Voisiko kauden päätöstä kuvailla komeasta mitalisateesta huolimatta kenties ristiriitaiseksi?
– Se, mitä siinä (MM-kisoissa) kävi, oli iso juttu. Tietenkin… Ehkä sen voi niinkin sanoa. Meni vähän up and downia siinä lopussa.
Tappara taipui välierissä HPK:lle voitoin 2-4. Pronssiottelussa tamperelaiset kuitenkin kellistivät HIFK:n jatkoerän päätteeksi.
– Jääkiekko on loppupeleissä aika rehellinen peli. Varsinkaan pudotuspeleissä neljää voittoa ei oteta tuurilla. Krediitit sinne, mihin ne kuuluvat.
– Lähdetään parantamaan tänä vuonna.
MM-kisoista krediitit kuuluvat Suomelle vielä kuukausia kisojen päättymisen jälkeen. Oliko kulta yllätys nyt jälkeenpäin mietittynä, vai mitä ajatuksia se herätti?
– Kun Tsekin EHT:llä ennen kisoja pystyimme voittamaan muutaman kovan joukkueen, niin ehkä se osoitti meille, että voimme voittaa minkä joukkueen tahansa minä päivänä tahansa.
– Olihan sen tietenkin ehkä yllätys, mutta tiesimme, että voimme kyllä voittaa.

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Mikael Granlund kovassa iskussa NHL:ssä – maaliputki venyy
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista