HIFK-puolustaja palaa pelikiellon jälkeen kaukaloon – kommentoi tapahtunutta arvoituksellisesti
Kuva: Juha Tamminen
HIFK saa lauantain TPS-ottelun kokoonpanoonsa myös pelikieltonsa kärsineen runkopuolustaja Ville Varakkaan.
35-vuotias Varakas joutui kuuden ottelun huilille 18.syyskuuta käydyssä JYP-ottelussa suorittamastaan myöhästyneestä taklauksesta.
Tapaus on ollut ahkerasti pakollisen taukonsa ajan harjoitelleen konkarin mielessä.
– Tietysti on pitänyt vähän kriittisesti tutkia omaa toimintaa, Varakas toteaa HIFK:n nettisivulla.
Puolustajan paluuotteluksi on valikoitunut sattumalta astetta erikoisempi runkosarjakamppailu.
HIFK:n pitkäaikainen pääsponsori KOFF viettää 200-vuotisjuhlaansa ja tuo sen kunniaksi TPS-otteluun 80-henkisen sinfoniaorkesterin.
Vantaan Viihdeorkesteri kuoroineen esittää tuolloin osaamistaan ottelun pelikatkojen ja erätaukojen ajan. Varakas suhtautuu tempaukseen mielenkiinnolla.
– Aina vähän erilaiset ottelutapahtumat kuulostavat hyvältä enkä ole mitään vastaavaa aiemmin kokenut, Varakas toteaa, mutta muistuttaa samalla ykkösasiasta:
– Me pelaajat keskitymme kuitenkin peliin ja yritämme tarjota voiton kannattajille.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Mikael Granlund kovassa iskussa NHL:ssä – maaliputki venyy
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!