Häh? Suomalainen mestarikiekkoilija poikkeuksellisessa tilanteessa: Luutii alasarjassa, pelannut aiemmin meritoituneissa seuroissa
Kuva: Juha Tamminen
Joku saattaa ihmetellä, kun silmiin sattuu suomalaispelaaja Niklas Fogströmin seura. 37-vuotias hyökkääjä luutii länsinaapuri Ruotsissa Division 1 -joukkue Forshaga IF:ssä. Hockeyettan on maan vasta kolmanneksi korkein sarjataso.
Vaasalaislähtöisellä hyökkääjällä olisi käyttöä taatusti muuallakin. Fogström kun on voittanut urallaan esimerkiksi CHL:n mestaruuden ja lisäksi kaudet 2012-18 menivät Ruotsin pääsarja SHL:ssä. Siellä hän edusti vahvoiksi tiedettyjä ja meritoituneita Luulajaa, Linköpingiä sekä Färjestadia. Liigassa hyökkääjä on pelannut aikoinaan vain vähän, 12 ottelua tehoitta.
Kevään Norjan mestari kertoi Hockey Sverige -sivustolle, ettei pelaajan nykyistä tilannetta tulee mieltää syöksykierteeksi. Fogström toisaalta myönsi myös sen, että hän alkaa olemaan hermostunut siitä, ettei työpaikkoja ole ilmestynyt.
Suomalaispelaaja asuu perheensä kanssa Karlstadissa, joka on vajaan 20 kilometrin ja 20 minuutin päässä Forshagasta. Tämä on osaselitys sille, miksi Fogström luutii kyseisessä joukkueessa.
– Mutta ennen kaikkea haluan pelata. Pelaaminen on täysin erilaista kuin harjoitteleminen, suomalainen järkeili sivustolle.
Eri joukkueet ovat nyt Fogströmin kannalta valitettavan terveitä ja kunnossa, eikä hänen kaltaiselleen soturille näytä olevan akuuttia tarvetta. Pelaaja kuitenkin osaa olla hätiköimättä.
– Tiedän kokemuksesta, että jotain tulee kuitenkin eteen. Joten on vain oltava valmis.
LUE MYÖS:
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa

- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos