Viimeisestä kuudesta ottelustaan vain yhden voittanut Sport kuuluu tällä hetkellä TPS:n ohella Liigan selkeisiin kriisijoukkueisiin.

Keskiviikkoillan ruma 1-6-vierastappio Jukureille juurrutti vaasalaisryhmää yhä tiiviimmin sarjataulukon häntäpäähän.

Joukkueen takana on ainoastaan tasapisteissä oleva TPS.

Sportin päävalmentaja Ari-Pekka Pajuluoma oli ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa joukkueensa illan esityksestä kaikkea muuta kuin innostunut. Sport jäähyili kamppailussa peräti 85 minuutin verran ja joukkoon mahtui muun muassa kolme pelirangaistusta. (lue uutinen täältä)

– Ei annettu itsellemme mahdollisuutta kamppailla tuloksesta saati sitten hyvästä suorituksesta ja se harmittaa, Pajuluoma totesi synkkänä ja jatkoi:

– Tämä on mietinnän paikka itselle ja monelle muulle tuolla kopissa. Ei ole ensimmäinen kerta kun näin käy.

Koko lehdistötilaisuus on nähtävissä Liigan nettisivulta täältä.