Leijonien kevään MM-kultatarinasta tehdään uusi dokumenttielokuva, C More tiedottaa.

Kaksiosaisen elokuvan ensi-ilta oli C Morella kuudes joulukuuta. Nyt edessä on ensiesitys MTV:n puolella. Tuotannon taustalla ovat toimittaja Jani Uotila ja kuvaaja Matias Ziemann. Duo on seurannut Leijonien matkaa läheltä läpi arvokisojen.

Televisiosta tuttu duo lupaa tarjolle täysin uusia paljastuksia sekä näkökulmia Suomen ikimuistoisen MM-kullan takaa.

– Myös se käy dokumentissa ilmi, että vaikka odotukset olivat matalalla, oli joukkueen sisällä ennen avausottelua Kanadaa vastaan erittäin kovat paineet. Ja toisin kuin julkisuuteen annettiin ymmärtää, myöskään ilmapiiri ei ollut mitenkään leppoisa turnauksen avauspelin alla, Uotila paljastaa.

Lisäksi tarkastelussa ovat pienimmätkin nyanssit, jotka voivat tuntua turhilta mutta saattavat ratkaista isoja asioita.

– Tästä yhtenä esimerkkinä on joukkueen hieroja Juha Sulin, joka näyttää, miten hän rakkaudella valmistelee vaihtopenkillä tarvittavat jääpussit juuri sellaisiksi kuin kukin pelaaja haluaa.

Elokuva ilmestyy MTV:llä tiistaina 17. joulukuuta sekä keskiviikkona 18. joulukuuta. Molemmat jaksot alkavat molemmat kello 21.00.

LUE MYÖS: Leijonien MM-sensaatio kiinnostaa! Kultatarinasta julkaistaan peräti kaksi eri kirjaa