Muistatko, kun kanadalaistykki saapui Suomeen kovin odotuksin? Floppasi KHL:ssä nyt täysin
Jutun arkistokuvassa oleva Kanadan ja Italian passin tehopuolustaja Mathew Maione ihastutti Liigassa ja KalPan paidassa pari kautta sitten, kaudella 2017-18. Hän viimeisteli tuolloin runkosarjan 60 kamppailussa pakin paikalta upeat pisteet 15+24=39 (+17), kuusi pudotuspeliä toivat tehot 2+4=6 (-6). Päälle kuudessa CHL-pelissä Maione summasi vielä tehot 1+6=7.
Pelaaja siirtyi sittemmin KHL:ään. Viime kaudella hän edusti latvialaista Dinamo Riikaa ollen taas tehokas. Runkosarjan 58 ottelussa saldo oli 11+35=46 (-12).
Sen jälkeen Maionen liito kuitenkin loppui kuin kananlento.
Pakki pelasi tällä kiinalaisen Kunlun Red Starin takalinjoilla 16 ottelua pistein 0+3=3. Tehotilasto painui viisi astetta pakkaselle ja lauantaina viikonloppuna sai monoa.
– Maione ja Alex Lavoie lähestyvät parasta peli-ikää, eivätkä he ole ihan nuoria. Ne olivat ne speksit, millä haimme ja saimme, mitä halusimme. Meillä on tosi iso luotto on heihin, että he pystyvät auttamaan meitä. He olivat molemmat seurannassa pitkin talvea, eikä heitä ole ihan puskista haettu. Kehityskäyrät ovat hyvät, kaikki pitäisi olla kunnossa, KalPan kakkosluotsi Marko Tuomainen sanoi Leijonat.comille heinäkuussa 2017.
Nyt ainakin Maionen kehityskäyrässä on tapahtunut outoja muutoksia. Hänellä olisi silti eittämättä käyttöä Liigassa. Esimerkiksi lahtelaisjoukkue Pelicans menetti maajoukkuepakki Casimir Jürgensin koko loppukaudeksi loukkaantumisen takia.
Toisaalta…
– Hän vain nautti elämästä ja vietti enemmän aikaa hierontapöydällä kuin kuntosalilla. Se jätkä oli vitsi, Kunlunista kerrottiin Iltalehdelle äskettäin.
LUE MYÖS: ”Mörkö-Marko” ykkösketjuun! Jokerit sekoittaa ketjujaan – leijonasankarille tarjolla isoa roolia
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Täysi hutihankinta – Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus ulos!
- IIHF selvittää Venäjän päästämistä MM-kisoihin – Suomesta tuli suora varoitus!
- IIHF vahvisti: Venäjän liittolainen ulos MM-kisoista!
- Antti Pennanen löi luvut pöytään – näin paljon Leijonat maksaa palkkaa!
- Leijonien ketjut julki – Daniel Mäkiaho päästetään irti!
- Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!
- Liiga-jumbo iski – nyt hankittiin tulivoimaa!
- Ilmaiseksi tv:ssä: Leijonat kohtaa Tshekin EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!
- Pekka Jormakka teki päätöksen – tässä on loppukauden seura
- Ilmaiseksi tv:ssä: Leijonat kohtaa Tshekin EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- Leijonien ketjut julki – Daniel Mäkiaho päästetään irti!
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- Antti Pennanen löi luvut pöytään – näin paljon Leijonat maksaa palkkaa!
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- IIHF vahvisti: Venäjän liittolainen ulos MM-kisoista!
- Expressen: SHL:n suomalaispakki herätti kiinnostusta useissa seuroissa – ensi kauden osoite ratkeamassa