Yllättävä maalitykki! Leijonista tuttu pakkijärkäle aloittanut mykistävällä tavalla Ruotsissa: ”Olin puoli vuotta pelaamatta”
Kuva: Juha Tamminen
Pakkijärkäle Ilari Melart on saanut mykistävän vahvan alun kaudelleen Ruotsissa.
30-vuotias puolustaja ehti olla alkukauden kokonaan ilman seuraa. Se ei ole näkynyt paluussa: Melart on iskenyt nyt Växjö Lakersin matkassa nyt neljään peliin jo tehot 4+1.
– On ollut hauska pelata jälleen. Olin puoli vuotta pelaamatta, joten tänne on ollut hienoa palata, Melart virnistää seuran sivuilla.
Teholukemat ovat melkoisia puolustavalle pakille. Hyvä vertailukohta löytyy Melartin jo aiemmista kausista: 190-senttisen kolossin yhden kauden maaliennätys on kaudelta 2012-13 – hän paukutti silloin HIFK:ssa yhteensä seitsemän maalia.
Yllättävä tehoalku saa suomalaisen suupielille leveän virneen.
– Tilastot ovat olleet hyvät. Mutta pitää jakaa kehuja muille: olen saanut paljon hyviä syöttöjä – ja minulla on ollut hieman tuuria mukana.
Leijonissa ison tukun pelejä pelannut Melart ei lähde silti keulimaan. Oma rooli on jatkossa selvä: tehopisteet tulevat vasta puolustuspelin hoitamisen jälkeen.
– Yritän jatkossakin tehdä pisteitä. Mutta puolustushommat tulevat jatkossakin minulla ensimmäisenä listalla, Melart kiteyttää.
LUE MYÖS: Hitti vai huti? Liiga-seura KalPa viettää 90-vuotisjuhlia – pelaa erityisillä pelipaidoilla
LUE MYÖS: Onko tässä Liigan syksyn komeetta? Tyvipäähän tuomitulla KooKoolla upea kuukausi – nousee taulukoissa raketin lailla
LUE MYÖS: Jesse Puljujärvi Leijoniin? Fanit listaavat: nämä nimet vahvistavat maajoukkuetta
LUE MYÖS: Uusi Liiga-ennätys! Kärpät-komeetta teki historiaa – ohitti yli 20 vuotta vanhan nollaputken
LUE MYÖS: Ykkösketjuun! Kaapo Kakko saamassa maukkaan näytönpaikan NHL:ssä
LUE MYÖS: NHL-tähdet äänestivät: Aleksander Barkov koko NHL:n aliarvostetuin – ”Ei saa tarpeeksi tunnustusta”
Katso koko haastattelu tästä:
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigan ennakkosuosikit pitivät pintansa – kaksi välieräjoukkuetta selvillä
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- Suomalaishyökkääjällä edessä kymmenes kausi Saksassa – uusi osoite selvillä
- Liigassa tehoillut tähti lähellä jättidiiliä – ”Yksi Euroopan parhaiten palkatuista”
- Leijonista tuttu puolustaja lähtee JYPistä – siirtyy ulkomaille!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Tapparalle tipahti surkea uutinen!
- Christopher Gibson: ulos
- Ukko-Pekka Luukkosen neronleimaus nosti Buffalon ykköspaikalle NHL:ssä: ”Ilmiömäinen”
- Leijonien olympiahyökkääjä sikaili NHL:ssä – rangaistus tuli!
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Christopher Gibson: ulos