Kaksinkertainen nuorten maailmanmestari palaamassa vihdoin tositoimiin – suomalaislupaukselle luvassa jopa NHL-debyytti?
Kuva: Getty Images
Alle 20- ja alle 18-vuotiaiden maailmanmestari Ukko-Pekka Luukkonen ei ole pelannut tällä kaudella missään. Juhannuksen 2017 Buffalo Sabresin kakkoskierroksen 54. varaus on ollut lasaretissa, mutta todennäköisesti AHL-joukkue Rochester Americansissa kautensa aloittava torjuja on nyt lähellä pelikuntoa.
Pelaaja valotti Democrat & Chronicle -lehdelle tuoreita tuntemuksiaan.
– On todella mukavaa vetää normaalit treenit ja olla tämän joukkueen mukana jäällä taas. Edellisistä treeneistä on pitkä aika. Olen innoissani ja odotan, että pääsen pelaamaan.
AHL-porukan väliaikainen päävalmentaja Gord Dineen kertoi muun muassa, että Luukkosen annetaan nyt osallistua pelitilannetreeneihin.
– Luukkonen on tehnyt kuntoutusta kaukalon ulkopuolella. Olemme maltillisia hänen kanssaan. Hänen terveytensä on tärkeysjärjestyksessä ykkönen, luotsi jatkoi.
– Hänen terveytensä on tärkeysjärjestyksessä ykkönen.Americansin GM Randy Sexton ilmoitti huhtikuun lopulla NHL.comin suomenkielisen sivuston mukaan, että Luukkosen odotettiin tuolloin selviytyvän lonkkaleikkauksesta kuudessa kuukaudessa. – Olemme erittäin tyytyväisiä hänen ensiesiintymiseensä Bellevillessä, ja odotamme hänen tekevän vahvan paluun treeneihin, kun hän pääsee aloittamaan kuntoutusjaksonsa, Sexton lisäsi. Luukkoselta on vaadittu loukkaantumisen aikana kärsivällisyyttä. – Se oli hidas prosessi. Buffalossa tehtiin harjoitusleirin aikana todella hyvää työtä.
– Se oli hidas prosessi. Buffalossa tehtiin harjoitusleirin aikana todella hyvää työtä.Suomalaisvahti pelasi viime kaudella OHL:ssä Sudbury Wolvesin paidassa kaikkiaan 61 ottelua sekä päälle yhden pelin AHL:ää Rochesterissa. Lisäksi vyölle kertyi maajoukkuepelejä. – Se auttaa, että pelasin täällä viime kaudella yhden ottelun. Alkavalla kaudella Luukkonen saattaa pelata otteluita jopa NHL:n puolella. The Athletic povasi tätä syyskuussa. – Sabres ei aio hoputtaa 20-vuotiasta lupaustaan (NHL:ään). Mikäli Luukkonen jatkaa upeita otteitaan ja mikäli Sabres tippuu taas pudotuspelivauhdista, hän tulee saamaan näyttöpaikan loppukaudella.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aron Kiviharjun telomisella kova hinta! Jukurit-pelurille pitkä pelikielto
- Tässä ovat Mestiksen puolivälierien otteluparit!
- KooKoolta merkittävä sopimusuutinen: ”Kymmenentenä koko Liigasta”
- Christopher Gibson: uusi seura
- Maajoukkuejärkäle teloi Aron Kiviharjua – pelikieltoa rapsahti
- Mikko Rantasesta huolestuttava tieto – sairauslomasta tulossa odotettua pidempi
- 10-1! Tappara teurasti KalPan – Kristian Tanus tulikuumassa pisteputkessa
- Lupa myönnetty: Patrik Laineen siirto lähellä NHL:ssä
- Ässät kiinnitti kärkisentterinsä – ”Iso palanen”
- Leijonat-hyökkääjän ura jatkuu Liigassa – ”Itseoikeutettu ykkössentteri”
- Lähde: Tässä Markus Nutivaaran uusi joukkue!
- IS: HIFK valmisteli jymysiirtoa Liigan sisällä – Jukurit löi kunnolla rahoiksi
- Sami Vatanen: surkea uutinen
- IS: Nyt puhuu Tarmo Reunanen
- Rikard Grönborg toimintakieltoon!
- IL: HIFK nappasi hyökkääjän Kiekko-Espoosta!
- Leijonat-hyökkääjän ura jatkuu Liigassa – ”Itseoikeutettu ykkössentteri”
- Lähde: Huippuseura yrittää palkata Ville Peltosen!
- Christopher Gibson: uusi seura
- Jukurien tähtipuolustaja vaihtaa maisemaa – siirtyy huippuseuraan!