CHL: Tappara – EV Zug 12.11. klo 19:00 | Katso ottelu suorana ja ilmaiseksi
Tiistaina Tappara aloittaa CHL:n pudotuspelit. Vastaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella tulee sveitsiläinen EV Zug. Sveitsiläiset voittivat oman lohkonsa kuittaamalla peleistä neljä voittoa ja kaksi jatkoaikatappiota. Tapparan kotiottelu alkaa Hakametsässä tiistaina 12.11. klo 19:00 ja pystyt seuraamaan ensimmäistä osaottelua TV:stä.
Tappara voitti lohkovaiheensa neljä viimeistä ottelua ja nousi lohkosta Klagenfurtin ohi jatkoon. Viimeiset kaksi voittoa tulivat lohkon heittopussista, norjalaisesta Frisk Askerista. Kotoisessa Liigassa Tappara on pelannut hienon syksyn ja johtaa sarjaa ennen niskaan hengittävää Oulun Kärppiä. Tappara on tällä hetkellä vaikea vastus mille tahansa eurooppalaiselle seurajoukkueelle.
EV Zugin lohkovoitto on osoitus joukkueen laadukkuudesta. Zugin lohkossa pelasi myös HPK, mutta Kerho jäi tällä kertaa pudotuspelien ulkopuolelle. Kotimaan sarjassa Zug on taantunut taulukon puoliväliin huonon tulosputken vuoksi. Eroa sarjakärki Zürichiin on jo toistakymmentä pistettä. Suomalaispuolustaja Santeri Alatalo luutii Zugin alakerrassa.
Jos et pääse seuraamaan ottelua Hakametsän lehtereille, ei hätää. TV on mukana tämänkin ottelun tuoksinassa suoralla striimillä. Pistä TV tulille, lyö veto sisään ja ota mukava asento. Penkkiurheilu on parhaimmillaan, kun jännitystä saa ryydittää live-vedoilla.
Näin katsot Tapparan pelin ilmaiseksi:
- Siirry in sivuille TÄSTÄ.
- Avaa pelitili ja valitse Tapparan ottelu
- Tililläsi pitää olla rahaa, jotta näet ottelut.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tähtihyökkääjä pelikieltoon – KooKoolle kovat rangaistukset
- Nyt rytisee: Leijonille taas huippuluokan NHL-vahvistus
- Ilves teurasti Tapparan – suurinumeroisin voitto yli 30 vuoteen
- Urheilucast: Leijonien kultavahti ”erittäin lähellä” paluuta Liigaan – tässä tuleva seura
- Liigan ruotsalaiskonkari lyö luistimet naulaan!
- Lukon hyökkääjätaituria huhuttiin Ässiin – uusi seura ilmestyi apajille!
- SS: KalPalle iso menetys – mestaripuolustaja lähtee!
- Mikko Rantasen pudotuspelikeväälle tyly alku – Dallasista tehtiin selvää jälkeä NHL:ssä
- Leijonien MM-leiriryhmään kolme NHL-vahvistusta!
- IL: Jokerit kokemassa jättimäisen takaiskun?
- Liigan maalikuningas: seura vaihtumassa!
- IL: TPS:n haaviin kolme kovan tason vahvistusta
- IL: Jokerit kokemassa jättimäisen takaiskun?
- HIFK:n tehopuolustaja: uusi osoite Liigasta!
- Kanada kasaa hirmujoukkuetta MM-kisoihin! Nämä tähdet ovat jo mukana
- Urheilucast: Leijonien kultavahti ”erittäin lähellä” paluuta Liigaan – tässä tuleva seura
- Leijonille taas uusi vahvistus NHL:stä
- Leijonille huonoja uutisia! NHL-vahti sanoi ei MM-kisoille
- Leijonien MM-leiriryhmään kolme NHL-vahvistusta!
- Liiga-seuran monivuotinen luottohyökkääjä: sopimus purettu!