Ex-NHL-tähtivahti ilmoitti jo uran päättymisestä – loistaa nyt suomalaisvalmennuksessa Euroopassa
Pidempiaikaiset NHL-fanit muistavat varmasti urallaan tähdistöotteluunkin kertaalleen valitun sveitsiläismaalivahti Jonas Hillerin tämän Anaheim Ducks -vuosilta.
Samaan aikaan Teemu Selänteen kanssa seurassa Anaheimissa kiekkoillut nykyisin 37-vuotias maalivahti jätti Pohjois-Amerikan kaukalot yhdeksän kauden jälkeen kesällä 2016 ja siirtyi takaisin kotimaahansa, EHC Biel-Biennen joukkueeseen.
Konkarivahti ilmoitti jo viime kesänä tämän kauden jäävän pelaajauransa viimeiseksi, joskin fantastinen alkukausi Antti Törmäsen luotsaaman seuran maalilla saattaa olla pyörtämässä Sveitsin maajoukkuelegendan päätä. NZZ Sportin toimittaja Nicola Berger kertookin alkukaudella 19 ottelua torjuntaprosentilla 93,3 pelanneen Hillerin seurapomojen tekevän tällä hetkellä kaikkensa maalivahdin pään kääntämiseksi uran jatkon kannalle.
Hillerin itsensä on kerrottu aikovan lähteä kaukaloista voittajana eikä kehäraakkina, joten kolminkertaisen Sveitsin mestarin päätä lienee vaikeaa kääntää lopettamispäätöksen suhteen.
Berger kirjoittaakin Biel-Biennen siirtäneen jo osittain katseensa NHL:n suuntaan. New Jersey Devilsissä vaikeaa kautta pelaava Cory Schneiderin on toimittajan mukaan seuran kiikarissa siinä tapauksessa, ettei Hiller loisto-otteistaan huolimatta innostu jatkamaan uraansa.
Biel-Bienne on Sveitsin NLA:ssa tällä hetkellä kakkosena heti Zürich Lionsin perässä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- SM-liigan järjestämisessä havaittiin kilpailua rajoittaneita ongelmia – tutkinta päätökseen
- Ilveksellä edessä uudet ajat – seurapomo lähtee
- Nyt tapahtui käänne: Uusi NHL-seura kiinnostui Patrik Laineesta
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Nyt tapahtui käänne: Uusi NHL-seura kiinnostui Patrik Laineesta
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!
- Ilveksellä edessä uudet ajat – seurapomo lähtee
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura