HIFK:n seuraikonin vuosi paketissa – tuore jättihankinta debytoi kovassa paikassa!
Kuva: Juha Tamminen
HIFK kohtaa lauantain Liiga-kierroksella vierasottelussa sarjakärki Oulun Kärpät.
Joukkueiden kauden aiemmista kolmesta kohtaamisesta kaksi voittaneet helsinkiläiset lähtevät illan kamppailuun hiukan siipirikkoisina, sillä joukkueen kokoopanosta puuttuu peräti seitsemän pelaajaa.
HIFK kertoo nettisivullaan julkaistussa otteluennakossa, että loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat Markus Kankaanperä, Juha Jääskä, Anton Lundell, Jesse Saarinen, sekä hiljattain kapteenin C-kirjaimesta luopunut seuraikoni Lennart Petrell, jonka sairausloma kestää neljästä kuuteen viikkoa.
Lisäksi riveistä puuttuvat sairastumisten vuoksi Michael Keränen ja Sebastian Dyk
Positiivinen uutinen HIFK:n kannalta on joukkueen tuoreen hankinnan Ville Leskisen debyytti.
Viime kauden Liigan pistepörssin kakkosella (29+28=57) on edessään mielenkiintoinen koitos, sillä Leskinen on Kärppien kasvatti ja nousi joukkueessa viimeisten vuosien aikana suuren yleisön tietoisuuteen.
LUE MYÖS:
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa

- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”