Suomen NHL-varaus roihahtanut valtavaan liekkiin rapakon takana – latoo pinnoja kovempaan tahtiin kuin kausiin
Kuva: Getty Images
Rapakon takana tehoileva suomalaishyökkääjä Joona Koppanen on ollut farmisarja AHL:ssä mahtivireessä läpi syksyn. Pelaaja jatkoi tehoiluaan lauantain vastaisena yönä painettuaan selvään 6-2-voittoon päättyneessä Binghamton Devils -pelissä kaksi maalia.
Pelaaja ohjasi 3-1-voittomaaliksi jääneen osuman Urho Vaakanaisen laukauksesta. Lisäksi ottelun kolmostähti Koppanen maalasi kymmenisen minuuttia myöhemmin 5-1-osuman.
– Olimme alussa löysiä, vastassa oli epätoivoinen joukkue. He iskivät kovaa päälle, mutta löysimme punaisen langan. Parit maalit auttoivat meitä ja paransimme peliä jatkuvasti, päävalmentaja Jay Leach sanoi seuran kotisivuilla.
Providence Bruinsin hyökkääjän koko kauden saldo yltää lähelle piste per peli -lukemia. Boston Bruinsin juhannuksen 2016 viidennen kierroksen 135. varaus on nimittäin tehnyt 15 ottelussa tehot 6+4=10.
Alkukaudella tamperelainen latoi Atlanta Gladiatorsissa ECHL:n puolella viidessä pelissä pinnat 1+4=5. Tahti on vakuuttavaa, oli kyseessä mikä sarja hyvänsä. Huomionarvoista on se, että ennen tätä syksyä Koppanen oli tehnyt AHL:ssä 55 ottelussa tehot 4+0=4.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Podcast: Jarmo Kekäläinen tuomassa NHL-legendan Buffaloon
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!