NHL-valmentajien ympärillä vellova kohu paisuu – netissä leviää nyt video, jossa luotsi lyö suomalaista! ”Enpä usko, että Peter yritti lyödä minua”

NHL:ssä valmentaneet luotsit ovat olleet viime aikoina oikein kunnolla myrskyn silmässä, kun otsikoihin ovat nousseet enemmän ja vähemmän kyseenalaisella tavalla toimineet Toronto Maple Leafsin ex-luotsi Mike Babcock, Calgary Flamesista monoa saanut Bill Peters ja Chicago Blackhawksin Marc Crawford.
Babcockin on kerrottu käyttäneen asemaansa väärin Maple Leafsin tähtipelaaja Mitch Marnernin kanssa, Peters puolestaan on käyttäytynyt rasistisesti ja Crawford väkivaltaisesti.
Nyt esille on noussut myös suomalaisittain hyvinkin mielenkiintoinen tapaus Peter Lavioletten ja ex-kiekkoilija Ville Leinon välillä. Sosiaalisessa mediassa leviää video, jonka perusteella luotsi lyö suomalaishyökkääjää nyrkillä päähän.
Nykyisin Nashville Predatorsia luotsaava yhdysvaltalainen oli kertonut tapauksen taustoista ruotsalaislehti Aftonbladetille.
– Puhe siitä, että olisin hyökännyt pelaajia kohtaan fyysisesti, on niin kaukana todellisuudesta, kun vaan voi olla, päävalmentaja lataa alkuun.
– Ville Leino -videon voi tulkita eri tavoin. Siinä tapahtui niin, että otin aikalisän ja yritin motivoida joukkuettani. Olin lyömässä toisen käden kämmentä, mutta löin ohi ja osuin Villen kypärään. Se oli puhdas vahinko, jenkki selittää.
Taalajäillä kausina 2008-14 pelannut Suomen mestari kertoi oman versionsa ESPN:lle.
– Jääkiekossa on tunteita paljon. Valmentajat käyvät kuumana ja asioita vain tapahtuu. Enpä usko, että Peter yritti lyödä minua. Se näytti videolla paljon pahemmalta.
Laviolette ja Leino olivat Philadelphia Flyersissa samaan aikaan kausina 2009-11.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi