Eeli Tolvaselle ja muille jäi luu käteen – kultavahti Kevin Lankinen teki historiaa käsittämättömällä torjuntamäärällä
Kuva: Getty Images
Toukokuussa jääkiekon maailmanmestaruutta juhlinut maalivahti Kevin Lankinen joutui Suomen aikaa keskiviikkoyönä aivan hirvittävään kiekkosateeseen AHL:ssä pelaavan Rockford IceHogsin maalilla.
Viime keväänä Slovakiassa pelattujen MM-kisojen pudotuspeleissä Ruotsin, Venäjän ja Kanadan tyhjin käsin jättänyt Lankinen otti ällistyttävät 55 koppia tylyttäen Eeli Tolvasta, Miikka Salomäkeä ja muita Milwaukee Admirals -pelaajia.
Suomalaiskassaria kohti tulleet kudit kirjattiin tilastoihin erittäin lukemin 19, 12 ja 25. Päätöserässä Lankinen joutui venymään pikkumustan eteen siis häkellyttävästi yli kerran per minuutti. Lankisen edustama joukkue voitti farmiliigan ottelun kaiken kruunuksi jatkoajalla luvuin 2-1. Milwaukee iski ainoan maalinsa päätöserän puolen välin jälkeen.
Uskomattoman torjuntamäärän ottanut Lankinen oli pelissä itseoikeutetusti ykköstähti. Salomäen kuti jäi kultavahtiin kuudesti ja Tolvasen tykki viidesti. Jotain Lankisen käsittämättömästä torjuntamäärästä kertoo se, että Admiralsilta ilman kuteja jäi vain yksi pelaaja.
Admiralsin suomalaispelaajat kuuluivat joukkueen eniten laukoneiden joukkoon, sillä viiteen tai kuuteen laukaukseen pystyi vain kourallinen pelaajia.
Congratulations to Kevin Lankinen on setting Rockford's AHL record for most saves in a single game with 55 saves tonight!
@KLankinen's 55 saves surpass the previous mark of 49 set by Kent Simpson and matched by Michael Leighton.
Info
bit.ly/2Ea0fCY
@KLankinen's 55 saves surpass the previous mark of 49 set by Kent Simpson and matched by Michael Leighton.
Info
bit.ly/2Ea0fCY
icehogs.com
Lankinen Sets Rockford’s AHL Save Record with 55 Saves
– Rockford IceHogs netminder Kevin Lankinen set the IceHogs’ AHL goaltending record for most saves in a single game by turning aside 55 of 56 shots in…
LUE MYÖS:
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Urheilucast: Jori Lehterän ura ohi!
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”

- MTV: Jokerit-pomo reagoi nopeasti – ”Ei ole riittävä voittavalle tasolle”
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi