NHL:n suomalaislupaus selätti vamman ja palasi vihdoin askiin – luotsi jaksaa uskoa, vaikka murtautuminen taalajäille antaa odottaa
Kuva: Getty Images
AHL-joukkue Manitoba Moosen takalinjoilla puolustava Sami Niku palasi kaukaloihin maanantain vastaisena yönä 3-2-voittoon päättyneessä Rockford IceHogs-pelissä. Pitkään ylävartalovammasta kärsinyt suomalainen jäi pisteittä ottelussa, jossa hän laukoi kaksi kertaa. Nikun tehotilastoon kirjattiin numero -1.
Manitoban päävalmentaja Pascal Vincent ei lytännyt seuran kotisivuilla Nikua, vaikka paluu nyt ei tilastollisesti ollut mikään häävi. Luotsi tiesi, että pitkästä tukastaan tuttu suomalaispakki voi olla itseään kohtaa liiankin ankara.
– Kyseessä oli ensimmäinen peli hetkeen, mutta Niku pääsi jäille joulutauolla muutamaan kertaan. Pelissä hän liikutti kiekkoa oikein hyvin. Hän pelasi kaikkiaan kohtuullisesti siihen nähden, ettei hän ollut pelannut pitkään aikaan.
– Pelissä hän liikutti kiekkoa oikein hyvin. Hän pelasi kaikkiaan kohtuullisesti siihen nähden, ettei hän ollut pelannut pitkään aikaan.Luotsi luottaa edellisen kerran marraskuun lopussa pelanneeseen Winnipeg Jetsin kesän 2015 seitsemännen kierroksen (#198) varaukseen. – Ei ole mitään kysymystä siitä, etteikö Niku palaisi entiselleen. Se on vain ajan kysymys. Tammikuussa 2016 jääkiekon alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta Helsingissä juhlinut pelaaja on luutinut tällä kaudella farmissa 17 ottelussa pistein 3+9=12. Siellä vyölle on kertynyt kaikkiaan 113 runkosarjan peliä tehoin 22+56=78, yhdeksän pudotuspeliottelun saldo on 1+2=3. NHL:n puolella Jetsissä Niku on pelannut syksyllä yhden ottelun pisteittä. Kaikkiaan 32 peliä ovat tuoneet tehot 2+3=5. Haapaveden lahja debytoi NHL:ssä kaudella 2017-18, mutta lopullinen läpimurto taalajäille on jäänyt odottamaan itsenään.
– Ei ole mitään kysymystä siitä, etteikö Niku palaisi entiselleen. Se on vain ajan kysymys.– Pelaajan omat odotukset ovat tietysti korkeammalla. Nyt hänen pitää saada minuutteja. Moosen kausi AHL:ssä jatkuu tasan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, kun vuosi vaihtuu Suomessa. Vastassa on taas Rockford.
LUE MYÖS:
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse