New York Rangers -luotsi ylistää Kaapo Kakkoa – muutosta näkyvissä: ”Tulee olemaan h*lvetinmoinen pelaaja”
Kuva: Getty Images
Kaapo Kakolla on ollut melko hankala tulokaskausi NHL:ssä, mutta New York Rangersin valmennuksen usko ei ole horjunut suomalaista kohtaan.
18-vuotias hyökkääjä on pelannut NHL:ssä 36 ottelua, joissa hän on saalistanut 16 (7+9) tehopistettä. Viime ottelussa Kakko katkaisi seitsemän ottelun mittaisen pisteettömän putkensa, kun hän saalisti 1+1 tehot Calgary Flamesia vastaan. Edellinen maali oli syntynyt puolestaan 12. marraskuuta.
Ennen viimeisimpiä tehoja osa vaati Kakolle jo farmikomennusta, mutta valmennus ei ole ajatellut tällaista ratkaisua. Nuorelle pelaajalle on annettava aikaa ja tilaisuuksia.
– Hän on ollut turhautunut. Hän asettaa itselleen paljon paineita ja korkeita odotuksia. Luulen, että se satuttaa häntä hieman välillä. Tässä liigassa kukaan ei sääli sinua, kun asiat eivät mene halutulla tavalla.
– Hänessä on näkynyt kuitenkin muutosta. Hän ei tule enää pää ja hartiat alhaalla murjottamaan vaihtoon, mikäli jokin ei onnistu, Rangersin päävalmentaja David Quinn kertoi New York Postin haastattelussa.
Samalla Rangers-luotsi kertoi, että hän näkee Kakon kasvavan tulevaisuudessa merkittäväksi pelaajaksi.
– Nämä kaverit, jotka tulevat mukaan 18-vuotiaina, käyvät läpi kasvukipuja. Hän tulee olemaan meille helvetinmoinen pelaaja, Quinn ylisti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä sai valtavia onnistumisia: ”Ollut vähän vaikeampi kausi”
- Voittotili auki – Nuoret Leijonat nujersi Tanskan MM-avauksessa!
- Ruotsi selvisi säikähdyksellä
- Leijonat-puolustaja loukkaantui EHT:llä – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- SM-finalistit kohtasivat jännitysnäytelmässä – Raimo Helmisen SaiPa pelotteli KalPaa
- IL: Jokerit kaappasi Leijonissa pelanneen hyökkääjän
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-avaukseen!
- Tapparalle murskavoitto – Pate Mustajärvelle hiljainen hetki
- Mikä maa voittaa MM-kultaa? Näin U20-joukkueet pelasivat ennen turnausta
- Nuoret Leijonat aloittaa MM-koitoksen tänään – näitä Tanskan pelaajia tulee varoa!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Petteri Rimpisen varusteet ällistyttää Pohjois-Amerikassa: ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- Lukko jysäytti jouluksi jättimäisen jatkosopimuksen!
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- Viimeiset valinnat tehty! Tässä on Nuorten Leijonien MM-joukkue
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-avaukseen!