Vau! Kolme konkaria ylsi huimaan saavutukseen: Pelanneet Liigassa peräti neljällä vuosikymmenellä
Kuva: Juha Tamminen
Lauantain Liiga-kierroksen myötä kolme konkaripelaajaa on saavuttanut huiman virstanpylvään.
HPK:n Arto Laatikainen (arkistokuvassa), Tapparan Tuukka Mäntylä, sekä Lukon Toni Koivisto ovat pelanneet kotimaista pääsarjaa nyt neljällä vuosikymmenellä.
Asiasta muistutti Tappara Twitter-tilillään.
Kolmikosta ensimmäisenä Liigassa nähtiiin Laatikainen, joka pelasi pääsarjakiekkoa Bluesin paidassa kaudella 1998-99.
Mäntylä ja Koivisto puolestaan viilettivät nykyisten joukkueidensa väreissä jo 1999-2000.
Ennen nyt saavutukseen yltänyttä kolmikkoa neljällä eri vuosikymmenellä Liigaa ovat pelanneet Mika Strömberg, Vesa Viitakoski, Janne Ojanen ja Marko Tuulola.
Tappara toteaa julkaisussaan, että sittemmin myös tuomarina tunnettu Hannu Henriksson olisi yltänyt vastaavaan saavutukseen, mutta Henriksson kertoi omassa twiitissään Liiga-uran alkaneen 1980 ja päättyneen 1999, joten neljästä vuosikymmenestä jäädään aavistuksen verran.
LUE MYÖS: Kiekkosivusto listasi maailman 10 parasta jääkiekkosarjaa – kotimaan Liiga pitää pintansa
LUE MYÖS: Valmennus valitsi: Tässä ovat Nuorten Leijonien MM-kisojen ykköstähdet!
LUE MYÖS: Miksi Leijonat romahti? Raimo Helminen murtuneena Ylelle: ”Meikäläinen epäonnistui täysin”
LUE MYÖS: Karmea tuomarifarssi? Leijonapelaajaa rikottiin ilman rangaistuksia – Raimo Helminen raivona
LUE MYÖS: Leijonien voitto kostautui! NHL-huippunimi joutuu pitämään Suomen pelipaitaa päällään – syynä huvittava veto
@smliiga
Toki voimme myös kysyä asianosaiselta itseltään: mitä sanoo @nikihenriksson?
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!

