Pekka Rinteen NHL-unelmamaali ällistyttää ympäri maailmaa – ”Maagista, en ole koskaan nähnyt vastaavaa!”
Nashville Predatorsin suomalaistähti Pekka Rinne nousi tuoreella maalillaan koko kiekkomaailman huulille.
Huippuvahti teki historiaa, kun hän tykitti kiekon Chicago Blackhawksin maaliin. Osuman myötä Rinteesta tuli NHL-historian 15:s maalintekoon pystynyt maalivahti – ja heistäkin vain kahdeksan on itse fyysisesti laukonut kiekon vastustajan maaliin (katso osuma tästä).
Edellinen maali nähtiin NHL:ssä kaudella 2013. Ei ole ihme, että suomalaisen uroteko on varastanut otsikot ympäri maailmaa.
Pohjois-Amerikan ohella Rinteen maali on huomattu sekä Ruotsissa että Venäjällä laajasti. Osuma saa paljon palstatilaa sekä Euroopassa että rapakon takana.
– Todella maagista. En ole itse kokenut vastaavaa näin korkealla tasolla, Predatorsin ruotsalaistähti Filip Forsberg ällistelee Expressenin mukaan.
Rinteen maali syntyi kolmannen erän loppuhetkillä. Suomalainen valittiin ansaitusti pelin ykköstähdeksi.
– Rinne kirjoitti maalillaan itsensä osaksi historiaa, venäläinen Championat.com puolestaan ylistää.
Predators-leirissä juhlittiin heti pelin ratkettua suomalaisen osumaa. Rinne on jo aiemmin paljastaneensa haluavansa iskeä vielä joskus kiekon maaliin. Nyt yhdestä unelmasta tuli totta.
– En ole nähnyt koskaan vastaavaa. Tiedän, että Pekka on unelmoinut tästä pitkään. Olen onnellinen hänen puolestaan, Mattias Ekholm hehkuttaa Aftonbladetin etusivun jutussa.
LUE MYÖS: Huikea temppu! Ykköspalkittu Pekka Rinne iski kiekon maaliin NHL:ssä
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Venäjän MM-paluusta uusi jättikohu – jääkiekon MM-kisojen pääsponsori uhkaa vetäytyä
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!