Tuukka Rask kieltäytyi NHL:n tähdistötapahtumasta – joutuu nyt pelikieltoon: ”Tällaiset päätökset ovat vaikeita”
Kuva: Getty Images
Boston Bruinsin maalilla torjuva suomalainen tähtivahti Tuukka Rask joutuu NHL:ssä pelikieltoon tämän kieltäydyttyä osallistumasta taalaliigan tammikuiseen tähdistötapahtumaan. Kakku käsittää yhden ottelun.
Rask joutuu sivuun joko viimeisestä ottelusta ennen tapahtumaa tai ensimmäisestä pelistä sen jälkeen. Suomalainen perusteli päätöstään kieltämättä varsin ymmärrettävin sanakääntein.
– Mietin asiaa paljon, kun näin aikataulut. Harkitsin osallistumista, sillä onhan toki hieno kunnia tulla valituksi. Tällaiset päätökset ovat vaikeita, mutta nyt minun täytyi olla tavallaan itsekäs ja miettiä sitä, miten paljon pelasimme viime kaudella, Rask perusteli NHL:n suomenkielisillä verkkosivuilla.
Bruins rynni kesällä Stanley Cupin finaaleihin, joten joukkueen kesä jäi lyhyeksi. Suunnitelmat ovat samanlaiset tälläkin kaudella.
– All-Star-ottelu osuu periaatteessa lomaviikkomme keskelle.– Aiomme taas pelata vielä kesäkuussakin. All-Star-ottelu osuu periaatteessa lomaviikkomme keskelle, joten en pystyisi tekemään mitään perheeni kanssa. – Päätin, että haluan viettää perheen kanssa aikaa, unohtaa jääkiekon hetkeksi ja antaa kropalle lepoa, jotta olen sitten valmis kauden viimeisten kuukausien koviin koitoksiin. Tähdistötapahtuma järjestetään 25. tammikuuta St. Louisissa. Boston pelaa tuon ympärillä 22. päivä Vegas Golden Knightsia ja 1. helmikuuta Winnipeg Jetsiä vastaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Missä ura jatkuu? Liigassa kovia maalimääriä takonut kanadalaispyssy vapaille markkinoille
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!