Jori Lehterä palaa kohun jälkeen Leijoniin – Jukka Jalonen avaa nyt valinnan taustat: ”Hän on ollut todella hyvä”
HELSINKI. Leijonissa nähdään Ruotsin EHT-turnauksessa todella kiinnostava palaaja, kun Jori Lehterä pelaa ensimmäiset maaottelunsa sitten vuoden 2016 World Cupin.
Valinta ei ollut Leijonien päävalmentaja Jukka Jalosen mukaan vaikea. Jalonen sekä maajoukkueen GM Jere Lehtinen ovat olleet pitkin kautta yhteydessä SKA Pietarin NHL-konkariin.
Lehterä oli lopulta helppo houkutella palaamaan maajoukkueen matkaan.
– Hän on isossa roolissa Euroopan parhaimpiin kuuluvassa joukkueessa. Ykkössentteri, hänellä on iso vastuu sekä yli- että alivoimalla. Se ohella hän on varakapteeni, Jalonen perustelee tuoretta valintaa.
Urallaan pitkään NHL:ssä pelannut Lehterä pelaa ensimmäistä kauttaan KHL:ssä. Jalonen on ollut tyytyväinen siihen, miten 32-vuotias konkari on pystynyt hyppäämään takaisin Eurooppaan.
– Hän on ollut todella hyvä – toki parantaakin aina pystyy, mutta nyt näemme, miten hän pärjää kansainvälisissä peleissä.
Huumekohu taustalla
Lehterän kohdalla esille nousee väkisin myös tuore huumekohu. Hyökkääjän tilannetta puidaan yhä oikeudessa. Lehterä on saanut jo tuomion huumausainerikoksesta. Tuomio ei ole kuitenkaan vielä lainvoimainen, sillä kiekkotähden leiri jätti valituksen hovioikeuteen tapauksesta. Jalonen kommentoi maltillisesti kaukalon ulkopuolisia asioita ja Lehterän PR-puolen tuomia haasteita. Päävalmentaja suhtautuu viileästi ylimääräisiin puheisiin. – Emme olisi ottaneet häntä mukaan, jos olisimme kokeneet, että hänen ottamisellaan olisi hirveän negatiivinen vaikutus meidän toimintaamme, Jalonen naulaa. LUE MYÖS: Tässä on Leijonien tuore joukkue ja otteluohjelma!LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kultaleijona sai lähtöpassit NHL:stä – palaa Eurooppaan
- SuomiKiekko: Naisleijonien kaikki pelaajat terveinä!
- Liveseuranta: Naisleijonat kohtaa Yhdysvallat – kaikki Suomen pelaajat päässeet karanteenista!
- Olympialaisissa uusi norovirustartunta – yksi joukkue eristettiin kokonaan!
- Muistatko? Nämä Leijonien pelaajat on nähty olympialaisissa ennenkin – yksi mies jo kolmatta kertaa mukana
- Tässä on Montrealin ehto Patrik Laineen kauppaamiselle!
- Urheilucast: Kultaleijona Juho Lammikko palaa Eurooppaan – tässä uusi seura
- Yhden maan dominointia! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -hyökkääjät
- Pystyykö Naisleijonat vastaamaan Yhdysvaltojen uhkaukseen rajusta fyysisestä pelistä? ”Pakkohan se on!”
- Lehtitieto: Jukurit teki yllättävän kaappauksen hyökkäykseen!
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta
- Liiga-seuran huippulupaus siirtyy Vaasan Sporttiin!
- Jukurit löi tiskiin uuden hankinnan: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä