SaiPassa upeasti syksyllä maaleja mättänyt tykki vajosi kuukausien maalittomaan putkeen – sai nyt lähteä: ”Tuloksellisesti vaikea jakso, vaikka vastuuta on ollut”
Kuva: Juha Tamminen
Liigajoukkue SaiPa tiedotti kotisivuillaan, ettei alkukaudesta jopa koko sarjan maalipörssin kärkipäässä keikkunut John Persson jatka joukkueessa. Hän suuntaa kotimaahansa Brynäsiin.
Perssonin tahti hiipui alkusyksyn jälkeen rajusti, kun 39 liigaottelussa syntyi pinnat 10+5=15 (-14). Silmiinpistävää on se, että ruotsalainen oli saanut nuo kymmenen osumaa kasaan 23. lokakuuta 2019 pelatun kierroksen jälkeen. Pelaajan ura Liigassa ainakin toistaiseksi loppui käsittämättömään kolmen kuukauden maalittomaan putkeen.
– Johnilla oli hieno sisääntulo joukkueeseen. Ei ole tavanomaista, että ulkomaalaispelaaja nousee kapteenistoon ensimmäisellä kaudellaan. Myös tehoja tuli hyvin, SaiPan urheilujohtaja Antti Tuomenoksa muisteli apukapteenin kautta.
– Nyt kuitenkin on ollut tuloksellisesti pidempi vaikea jakso, vaikka vastuuta on ollut tarjolla. Haluamme kiittää Johnia panoksestaan SaiPan hyväksi.
Lappeenrantaan sen sijaan samalla ovenavauksella tulevat hyökkääjät Justin Shugg Red Bull Münchenistä ja Emil Forslund Perssonin uudesta joukkueesta. Kummankin pahvit kattavat loppukauden ajan.
– Justin on monikäyttöinen pelaaja, hänellä on vahvuuksia, joilla pystyy ratkaisemaan pelejä, Tuomenoksa sanoi, ja jatkoi:
– Emil on hyvin luisteleva ja monipuolinen pelaaja. Hänellä on hyvä työmoraali ja hän tekee paljon töitä joukkueen eteen hyvällä asenteella. Hänellä oli myös kova halu tulla SaiPaan, kun hän kuuli tästä mahdollisuudesta.
Kummatkaan uudet pelaajat eivät ole olleet tällä kaudella mitään käsittämättömiä pistetykkejä, sillä Shugg tehtaili alkukaudesta DEL-liigan 13 pelissä tehot 1+1=2 ja Forslund SHL:ssä pisteet 2+3=5.
LUE MYÖS:
Pelicansissa viime kaudella ennätysmäärän maaleja takonut hyökkääjä tervehtymään päin – palaa kaukaloon Mestiksessä
Muutoksia Leijoniin! Liigan huippupakki sivuun loukkaantumisen takia
Liiga-seura kiusaa fanejaan mysteerivahvistuksella: ”Nyt näyttäisi kuitenkin siima kiristyneen!”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: SHL-hyökkääjä lähellä siirtoa Liigaan
- Missä ura jatkuu? Liigassa kovia maalimääriä takonut kanadalaispyssy vapaille markkinoille
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto