KooKoon liekehdintä hakee vertaistaan – liigakauden suurin sensaatio voi pian kirjoittaa huikeaa historiaa
Kuva: Juha Tamminen
18. joulukuuta 2019 – 18. tammikuuta 2020. Aikaväli, jolloin KooKoo on noussut Liigassa peräti seitsemän peräkkäisen vierasvoiton putkeen. Noista voitoista kaikki ovat suoria ja kaksi on irronnut nollapelillä.
Putki on historiallisen kovaa valuuttaa Liigassa. Liigadatan Twitter-tili tietää nimittäin kertoa, että vain kolme joukkuetta on ikinä pystynyt samaan tai parempaan runkosarjassa.
Liigakauden suurimman yllättäjän kanssa samaan, eli seitsemän vierasvoiton putkeen ovat yltäneet syksyllä 2000 TPS ja alkutalvesta 2010 JYP.
Kahdeksan vierasvoittoa peräkkäin puolestaan ottivat loppuvuodesta 1983 TPS ja alkuvuodesta 2016 TPS.
Kaikkien aikojen ennätys on JYPin nimissä. Se myllersi yhdeksään peräkkäiseen keikkapelin voittoon vuosina 2016-17 putken alkaessa tapaninpäivänä ja loppuessa vasta seuraavan vuoden helmikuussa.
Mainittakoon sekin, että KooKoon kanssa samaan seitsemään suoraan vierasvoittoon playoffs-ottelut huomioiden ovat yltäneet suomalaisen kiekon suuret, Jokerit ja Kärpät.
Tänään keskiviikkona KooKoo voi kasvattaa putkensa kahdeksaan vierailemalla JYPin kotiaskissa Jyväskylässä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Liigan maalikuningas löysi uuden joukkueen!
- Petri Matikainen: ensi kauden seura selvillä!
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- Jokereille lätkäistiin sakot!
- Ilves: karseita uutisia!
- Mikael Granlund: historiallinen ilta NHL:ssä!
- Ismo Lehkoselta outo kommentti Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti korkki pysyy kiinni”
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Karu uutinen: HIFK:n uusi hankinta heti sivuun!
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- HIFK sai uusia vahvistuksia – debytoivat heti!
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Urheilucast: tässä on ykkösehdokas Doug Sheddenin seuraajaksi
- HIFK:n tähtivahvistuksella painajaismainen startti Liigassa
- Antero Mertaranta pöyristyi Pelicansin ottelun tuomaritoiminnasta MTV:llä: ”Erittäin heikko suoritus”
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Liigan läpimurtopelaajan ensi kauden osoite selvisi!
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”