HIFK:n konkaripuolustaja siirtyy Saksaan – seurapomo: ”Emme asettuneet esteeksi”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:n konkaripuolustaja Markus Kankaanperä siirtyy välittömästi Saksan 2. Bundesliigassa pelaavan Frankfurtin riveihin.
39-vuotias yli 1000 Liiga-ottelun veteraani on jäänyt tällä kaudella minimaaliselle vastuulle helsinkiläisseurassa. Urallaan kaksi Suomen mestaruutta voittanut puolustaja on pelannut HIFK-nutussa kuluvalla kaudella vain kuudessa ottelussa ilman tehomerkintöjä.
– Kankaanperä haluaa jatkaa uraansa ensi kaudella ulkomailla ja kun hänelle tuli tässä vaiheessa eteen tilaisuus siirtoon, emme asettuneet esteeksi sille. Kiitämme Markusta hänen ajastaan HIFK:ssa. Hänellä on ollut tärkeä rooli joukkueessa yhtenä sen kokeneista ja johtavista pelaajista, kommentoi urheilujohtaja Tobias Salmelainen HIFK:n kotisivuilla.
Kankaanperä on viihtynyt lähes koko tähänastisen uransa kotimaan kaukaloissa. Aiemmin JYP:iä, Jokereita, Tapparaa ja Sportia HIFK:n ohella edustaneen konkaripuolustajan tähän asti ainoa ulkomaan kausi osui sesonkiin 2007-08, jolloin mies kiekkoili Ruotsin pääsarjaseura Brynäsin riveissä.
LUE MYÖS: MM-kultapuolustaja Topi Jaakola jättää Pelicansin – ura jatkuu ulkomailla
LUE MYÖS: NHL:ssä nähtiin iso pelaajasiirto! Mikko Koivun pitkäaikainen pelikaveri vaihtaa maisemaa
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”

- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos