Suomalaistykki lähtee ulkomaille – ”Mielellään olisimme nauttineet hänen suorituksista vielä kevään ratkaisupeleissäkin”
Kuva: Juha Tamminen
TUTO Hockey tiedotti kotisivuillaan, että hyökkääjä Mikko Laine, 29, on käyttänyt sopimuksessa olleen ulkomaanoption, jonka myötä pelaajaa siirtyy loppukaudeksi ulkomaille.
Oikealta ampuva Laine pelasi TUTOssa 41 ottelua tehoin 13+12=25. Tehojen lisäksi Laine toi joukkueeseen kaivattua kokemusta.
– Jo syksyllä oli tiedossa, että Mikko on pelaajana parhaassa iässä, joten lähtö isompiin ympyröihin saattaa tulla kesken kauden. Mielellään olisimme nauttineet hänen suorituksista vielä kevään ratkaisupeleissäkin, mutta olemme myös aidosti onnellisia Mikon puolesta, kun hän tämän mahdollisuuden sai. Kiitämme Mikkoa seuralle antamasta panoksesta ja toivotamme hänelle onnea kevään ratkaisupeleihin, seuran toimitusjohtaja Dani Aavinen kertoo.
Laine itse kertoi, että TUTOssa on ollut kivaa pelata.
– Toivottavasti Mestiksessä jatkossa pelattaisiin karsintoja. Kupittaalla on hienot olosuhteet jääkiekolle. Nyt tuli mahdollisuus jatkaa loppukausi ulkomailla, ja koin sen hienona mahdollisuutena. Haluankin kiittää TUTOa, pelikavereita ja valmennusta. Toivotaan TUTOlle pitkää kevättä.
Laine pelasi TUTOssa numerolla 28. Kyseessä ei ole suinkaan maailman ainoa Laine, jonka numero alkaa kakkosella ja joka ampuu kaiken lisäksi oikea käsi alhaalla.
LUE TORSTAIN SIIRTOJUTUISTA MYÖS:
Liigapelaaja vaihtaa taas maisemaa – uudesta joukkueesta jo kauden neljäs!
Liigan tyhjennysmyynnit jatkuvat? Ruotsalaislehti: ”AIK ja pelaaja ovat yhteisymmärryksessä”
Oho! Suomen mestaruuden ratkaisseen maalin syöttänyt pistelinko ei jatka HPK:ssa
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karmea tilanne! Naisleijonat vatsatautiepidemian kourissa
- Liigaan tähtäävä joukkue yllätti: Risto Dufva valmentajaksi!
- Näin paljon olut maksaa olympialaisten jäähallissa!
- Naisleijonilla yllättävä etu Yhdysvaltoja ja Kanadaa vastaan – ”Jos pelaamme oikein”
- SK: Joni Ortio vaihtaa Liiga-seuraa!
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- IS: Topi Nättiseltä täystyrmäys Kärppien oudolle tempaukselle – ”Käsien pesua”
- Jenni Hiirikoski nostaa esiin Naisleijonien neljä vastuunkantajaa: ”He ovat kantavia voimiamme”
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Leijonille karu takaisku – uusi NHL-vahvistus olympiajoukkueeseen!
- SK: Ilveksen johtohahmo lähtee kilpailijan leiriin!
- AL: Tappara-tähti teki päätöksensä – ensi kauden seura selvisi!
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- Ben Bloodista jysähti iso paljastus!
- Milanon olympia-areenasta shokkipaljastus!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- Lähde: Tässä on Niklas Rubinin ensi kauden seura
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!