NHL:n pudotuspelipaikoista vääntävää Colorado Avalanchea koetellaan nyt oikein urakalla. Joukkue toki kuuluu läntisen konferenssin kärkiporukoihin, mutta toisaalta nyt se vaeltaa kolmen ottelun tappiokierteessä.

Lisäksi viime yö toi Avsin leiriin lunta tupaan urakalla. Jo valmiiksi loukkaantuneina olivat maalivahti Philipp Grubauer sekä hyökkääjät Nazem Kadri, Colin Wilson ja Matt Calvert. Kuin ”kruunuksi” yöllä loukkaantuneiden listoille putosi Mikko Rantanen. Nousiaislaisen solisluu murtui ja hänen koko runkosarjaurakkansa lienee ohi.

Avsin päävalmentaja Jared Bednar muistuttaa seuran kotisivuilla julkaistussa haastattelussa, että jokainen joukkue kohtaa loukkaantumisia.

– Silloin muiden on noustava esiin. Meidän pitää löytää tavat voittojen kaivamiseen. Se on tieysti alati vaikeampaa ja vaikeampaa.

– Toivottavasti saamme loukkaantuneet takaisin niin pian kuin mahdollista.

Luotsi painottaa lisäksi sitä, että muut pelaajat saavat nyt näytönpaikkoja luonnollisesti.

Kun kauden huipentavat kevään ja kesän jatkopelit lähestyvät kiivasta vauhtia, alkaa askissa olemaan enemmän ja vähemmän pudotuspelien tuntua. Fyysisyys näkyy.

– Vastustajat jakavat pommeja meidän ykköspelaajiin. Heitähän nimenomaan pitääkin taklata fyysisessä lajissa, NHL:ssä. Fyysisyys lisääntyy, kun pudotuspelit alkavat aikanaan.

– Minun mielestä mekin taistelimme fyysisesti ja olimme kovuudessa esillä, Bednar lopettaa.

Avs hävisi Tampalle yöllä 3-4. Venäläistähti Nikita Kutsherov nakutti voittomaalin jatkoajalla.

LUE MYÖS:

”On pelannut tänä vuonna todella hyvin” – Luotsi ei turhaan kehunut, pörssikärki Eeli Tolvanen jatkaa hulppeaa maalitehtailuaan

Ykköspalkittu! Aleksandr Ovetshkinin nollannut Antti Raanta jatkoi mahtivirettään NHL:ssä – ”Pelasimme aika älykkäästi”

Karmea uutinen! Mikko Rantasen solisluu murtui – edessä pitkä huili