On se totta: Venäläisjätti SKA:lta Jokereille brutaali idea kurjina aikoina – ”Ei ottanut tarjousta vastaan”
Kuva: Mikko Taipale/Jokerit
Koronavirus saa ihmiset ja asiat reagoimaan eri tavoin. Esimerkiksi KHL:ssä oli suunniteltu pudotuspeleihin viikon taukoa, mutta lopulta Venäjän urheiluministeriö pisti puuhalle pidemmän stopin.
Venäläisille urheilu tuntuu olevan maailman tärkein asia eräästä toisestakin näkökulmasta. Jokerien piti kohdata pudotuspelien 2. kierroksella Pietarin SKA, mutta suomalaisjoukkue vetäytyi jatkopeleistä itse.
Venäläisjätti ei tähän suhtautunut hyvällä. Maan valtamedia TASS vahvistaa, että SKA meni sitten ihan oikeasti ehdottamaan Jokereille pudotuspelisarjan pelaamista kokonaan Pietarissa. Suomessa kiellettiin viime viikolla hallituksen päätöksellä yli 500 ihmisten tapahtumat, joten Helsingissä ottelut olisivat toteutuessaan pelattu tyhjille katsomoille.
– Tiesimme linjauksen. Ehdotimme pelien läpiviemistä rajoitukset huomioiden ja täällä. Jokerit ei ottanut tarjousta vastaan, vaan toivotti meille hyvää jatkoa, SKA:n pamppu Aleksandr Medvedev paljastaa.
KHL-kausi keskeytettiin, kun 2. kierrokselle oli tiensä raivannut kaikki kahdeksan joukkuetta. Jokerit sekä kazakstanilainen Barys Nur-Sultan pistivät pelin seis vetäytymällä.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen ensimmäinen putoajamaa selvillä
- Näkökulma: MM-kisat ovat isoissa ongelmissa – tällä muutoksella kaikki olisi korjattu
- Leijonien aloittava maalivahti selvisi – tällä kokoonpanolla Itävallan kimppuun!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa – löysi heti uuden työn
- Tämä asia MM-kisoissa yllätti Jussi Tapolan: ”Ei ole vähään aikaan ollut”
- Tässä Leijonien duunariketjun salaisuus – Waltteri Merelä hehkuttaa: ”Äärimmäisen hyvä”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ovi käy: KooKoo menettää tähtipelaajansa – huhut vievät kilpailijan leiriin!
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- Latvia jysäytti sensaation!