Lähde: Jukureista vuokralle lähtenyt pelaaja ei palaa enää Suomeen – siirtyy perinteiseen eurooppalaisseuraan

Jukurit tiedotti viime marraskuun alussa vuokraavansa hyökkääjä Fredric Weigelin ruotsalaisseura Björklöveniin loppukauden ajaksi. Tuolloin saattoi olla siis mahdollista se, että pelaaja tulisi takaisin vielä sarvipäihin vastaisuudessa.
Nyt Aftonbladet kuitenkin kirjoittaa, että pelaaja on jatkamassa uraansa kotimaassaan. Jukureissa viime syksynä 17 ottelussa vaisut tehot 2+2=4 (-2) iskenyt pelaaja siirtynee seuraavaksi AIK:hon.
LUE MYÖS: Leijonat-konkari muisteli NHL-supertähden Suomen visiittiä: ”Lennolta suoraan peliin ja tehot 1+5”
Tuo on kiinni enää yksityiskohdista, ja kun niistä on päästy eri osapuolten kanssa samalle aallonpituudelle, siirtyy Weigel perinteiseen ruotsalaisporukkaan.
Hän iski menneellä kaudella Jukurien jälkeen Allsvenskanissa Björklövenin paidassa 36 runkosarjan pelissä tehot 4+23=27 (-1), kaksi karsintaottelua toivat tehot 1+1=2 (-1).
AIK jäi kesken päättyneellä kaudella koko Allsvenskanin viimeiseksi, vaikka sitä edellisessä sesongilla joukkue voitti runkosarjan.
Pelaaja edusti AIK:ta jo kaudella 2018-19.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!